Kuusijärven savusaunat, järvi rantoineen ja upeat ulkoilumaastot, jotka yhtyvät Sipoonkorven kansallispuistoon, ovat täydellinen rentoutumisretriitti keskelle arkea. Kuusijärvi on kesällä suosittu uimaranta ja talvisin oiva avantouintipaikka. Saunoja täältä löytyy useampia ja ne ovat avoinna vuoden jokaisena päivänä.
Kuusijärvi on meille tuttu paikka jo monelta reissulta: täällä on käyty uimassa, juoksemassa, syömässä, patikoimassa ja mustikoita keräämässä. Ennen saunaa suosittelen ehdottomasti pientä reippailua luonnossa ja vaikka saunan päälle ruokailua. Me teimme ennen saunaa reilun puolen tunnin kävelyn Kuusijärven ulkoilualueen reiteillä.

Sijainti. Kuusijärven ulkoilualue ja Kuusijärven savusaunat sijaitsevat Itä-Vantaalla osoitteessa Kuusijärventie 3. Me ollaan tultu paikalle aina omalla autolla ja usein parkkipaikka onkin ollut melko tukossa. Uutta parkkitilaa onneksi rakennetaan Kuusijärvelle parhaillaan.
Aukiolo. Kuusijärven saunamaailma lämpeää vuoden jokaisena päivänä. Sähkösaunat starttaavat päivän jo kello 9. Pienet savusaunat ovat valmiita klo 13 ja iso savusauna viimeistään klo 15. Saunoista on poistuttava klo 20:30 mennessä.
Hinta. Savusaunan kertamaksu aikuiselle on 13€, opiskelijalle 8€. Hinnasto löytyy täältä. Moniin muihin saunaelämyksiin verrattuna varsin edullinen. Kuusijärveltä voi vuokrata myös pyyhkeitä ja uima-asuja tarvittaessa. Mukaan kannattaa ehdottomasti ottaa myös sandaalit ja vesipullo.

Kuusijärven savusaunoihin ei ole mahdollista tehdä varauksia. Ymmärtääkseni on melko yleistä, erityisesti viikonloppuisin, että vapautuvaa paikkaa saunassa joutuukin odottelemaan 10-30 min, joten siihen kannattaa melkein varautua. Kävimme täällä kerran loppukesästä kärkkymässä paikkaa saunaan, mutta aikataulun vuoksi jouduimme tyytymään kylmään pulahdukseen järveen, sillä saunat olivat täynnä ja jonotusaikaa jonkun verran.
Vaikka saunat ovat todella suosittuja ja jouduimmekin hetken odottamaan vapautuvaa tilaa, oli mukava huomata, että saunat eivät olleet aivan täyteen asti ahdettuja. Tilaa oli oikein mukavasti. Tähän vaikuttivat todennäköisesti vielä vierailumme aikana syyskuussa jonkunlaiset koronarajoitukset.

Savusaunoja on Kuusijärvellä peräti kolme! Yksi iso savusauna ja kaksi pienempää. Lisäksi löytyy myös tavallisia saunoja kaksin kappalein sekä miesten että naisten suihkutiloista. Suihkutilojen yhteydestä Kuusijärven kahvilarakennuksesta, löytyy myös isot pukuhuoneet, sekä lokerikot arvotavaroiden säilyttämistä varten. Myös isommalla savusaunalla on pieni pukuhuone, lokerikot ja muistaakseni kaksi suihkua, joten halutessaan tavaroitaan voi viedä myös suoraan saunalle. Ruuhkaisempaan aikaan se ei välttämättä ole järkevää, sillä tilat saunalla ovat huomattavasti pienemmät kuin Kuusijärven päärakennuksessa.

Aloitimme isommasta savusaunasta ja löylyt siellä olivat kyllä melkoisen kovat! Onneksi lauteita on savusaunoissa useammassa kerroksessa, eikä itselläni ylälauteelle ollutkaan mitään asiaa. Pienemmät saunat olivat asteiltaan hieman miellyttävämpiä itselleni ja niissä oli myös selkeästi vähemmän porukkaa. Pienimmissä savusaunoissa voi joskus käydä niin, että saunasta loppuu ruuti kesken päivän, eikä sitä sitten tietenkään voi enää uudelleen lämmittää, mutta nyt saunat olivat jäähtyneet juuri sopivan miellyttäviksi. Saunoissa on käytössä puiset pefletit eli lauteiset.

Savusaunat ovat kaikki todella pimeitä eikä ensimmäisellä kerralla meinaa millään nähdä mihin edes pitää mennä. Pienemmät savusaunat ovat hieman valoisempia, mutta mielestäni pimeys ehdottomasti kuuluukin savusaunan tunnelmaan.

Kovin pitkiä pätkiä ei saunoissa pystynyt istuskella, ennenkuin oli pakko päästä vilvoittelemaan. Saunojen edustalla on penkkejä ja terassitilaa vilvoitteluun. Pienimpien savusaunojen välissä on myös ulkosuihku. Uimarannalla on varaa valita pulahduspaikka pitkistä rantoja kiertävistä laitureista. Talvella avantokäytössä on laitureiden väliin jäävä iso aukko. Käymme uimassa ainakin neljä kertaa saunomisten välissä.
Kuusijärven savusaunat treffikohteena oli erittäin positiivinen kokemus. Ihmisiä oli suhteellisen paljon, mutta ei huutavia lapsia missään ja saunoissakin välillä aivan hiljaista vaikka väkeä oli enemmänkin. Sauna on sellainen paikka, jossa ei pysty suorittamaan ja voi hyvillä mielin olla vain hiljaa toisen vierellä, vähän omissa ajatuksissaan, mutta kuitenkin yhdessä ja lähekkäin. Pimeydessä on ihana antaa silmien levätä ja keskittyä kehon tuntemuksiin, antaa hien irrota, ja sen jälkeen pulahtaa viileän veden kannateltavaksi. ❤

⌚ Ajallinen panostus n. 2 tuntia
💶 Rahallinen panostus 21€
💸 Hinta-laatu 5/5
👨💼 Asiakaspalvelu 4/5
✨ Oheispalvelut 4/5
❤ Romanttisuus 3/5


Jätä kommentti