Laitetaanpas tämäkin hiihtokausi pakettiin ennen kesäseikkailuita. Tätä talvea ja hiihtokautta parhaiten kuvaa: paska talvi. Vaikka vuodet eivät ole veljiä keskenään niin kuin sanotaan, niin kyllä näin äärimmäiset sään vaihtelut ja useammat plussapäivät jopa pohjoisessa ihan keskitalvella, laittavat mielen aika matalaksi ilmaston tilanteen vuoksi.
Hiihtokauden startti
Hiihtokausi avattiin hieman yllättävässä paikassa Himoksella 16.11.
Tänä talvena hiihdin ehkä korkeintaan kaksi kertaa etelän lempiladuillani Simonkylässä ja Ilolassa. Selityskin sille on toki selvä: huonoluminen ja leuto talvi.
Koko kauden hiihdot etelässä painottuivat siis lumetutuille baanoille. Paloheinä, Hakunila ja myös Tuusulan Hyrylä tulivat tutuiksi. Onhan se vähän outoa olla hiihtämässä, kun vieressä urheilukentän nurmikko vihertää.
Olin yllättynyt, että ihastuin Hakunilaan ihan kunnolla ja sehän näin vantaalaisena miellyttää toki. Täällä on viime vuosina panostettu lumetuskoneistoon ensisijaisesti varmaan kilpailujen takia, mutta siitä pääsee tällainen tavan tallaajakin nauttimaan hyvän latuhuollon merkeissä.
Ihan muutama hassu hiihto tuli hiihdettyä jonkun muun kuin Villen seurassa. Joulun tienoilla hiihdettiin Pyhävuorella ja Sotkassa molemmissa kunnon lössillä.
Yksi mukava hiihtoreissukin päästiin tekemään, kun päätettiin kaveripariskunnan kanssa lähteä viettämään viikonloppua Jyväskylään lähinnä hiihtämisen ja sen katsomisen merkeissä. Sattumalta tälle viikonlopulla osui myös tosi hyvät kelit!
Maailmancup-kauden avaus Rukalla
Niinkuin muutkin maailman huiput, myös me lähdettiin avaamaan kautta kunnolla Rukalle. Mielessäni oli ah, niin ihana Kuontivaaran latu, joka tuli muutama vuosi sitten täällä tutuksi. No mitäpä vielä, lumitilanne oli niin surkea, että mitään muita latuja kuin ne aivan helvetin kovat maailmancup ladut ei ollut auki. Nice. Niitä me sitten hinkattiin kaksi viikkoa ja pari kertaa päästiin järven jäälle vaihteluksi.
Kauden alkuun tuollainen todella mäkinen ja raju latuprofiili ei oikein palvellut ja usein piti kiertää aika lyhyttäkin lenkkiä, kun halusi välttyä pahimmilta mäiltä. Impivaaran kipusin kerran ja laskin sieltä kuolemaa uhmaten alas auraten minkä kerkesin. Hengissä selvittiin.
Itse kisat olivat aktiivipenkkiurheilu-urani ensimmäiset! Metsässä lenkin varrella oli aivan huikea tunnelma ja ihmiset nauttimassa niin mielettömin varustuksin ja eväin, että kateeksi kävi! Pakkasta oli rapsakasti, mutta tarjettiin ja välillä olikin kiva käydä kaakaolla lämmittelemässä.
En tiedä, mitä odotin, mutta kasvisruokatarjonta oli s-u-r-k-e-a. Muuten oli kyllä niin mutkatonta, pienehkön kotikutoisen kisan tunnelmaa.
Hiihtovalmennus
Ville alkaa olla sen verran hiihtohullu tätä nykyä, että häntä ei kauan tarvinnut suostutella ostamaan 3 kk hiihtovalmennusta tälle kaudelle. Lähdettiin molemmat aika noviiseina tutustumaan sykealue treenaamiseen ja herättiin siihen karuun todellisuuteen, että suurin osa lenkeistä tulisi tehdä peruskunto alueella.
Vauhtia piti siis hiljentää paljon ja esimerkiksi vapaalla oli ihan oikeasti vaikea päästä tarpeeksi hiljaa, jotta sykkeet olisivat pysyneet aisoissa. Jonkunlaista mielenkiintoa sykkeiden seuraaminen treenaamiseen kuitenkin toi, sillä en usko hetkeäkään, että olisin näin huonona talvena muuten jaksanut hiihtää lyhyitä hikisiä latuja läheskään näin paljoa.
Pyhän reissulla vedin Luostolla neljä pitkää lenkkiä peräkkäisinä päivinä ja olo oli niidenkin hiihtojen jälkeen yllättävän fresh! Ville sen taisi ekana sanoa, että kyllä sulla on kunto noussut. Pakko se kai on hyväksyä: pk-lenkki nostaa peruskuntoa. Käsittämätöntä!
Kauden päätös Pyhällä
Tällä kertaa lähdettiin viettämään perinteikästä (3. vuosi) etätyökuukautta Pyhälle vasta hiihtokauden loppupuolella, maaliskuun 22. päivä. Koska tämä surullisen kuuluisa vähäluminen talvi oli todellisuutta myös Pyhällä, ei hiihtoreitit valitettavasti ollut aivan priimaa.
Opittiin tällä kertaa, että lumitilanne ja myös sää voi Pyhällä ja vieressä sijaitsevalla Luostolla olla hyvinkin eri. Onneksi kuultiin naapureilta ja lopulta myös luettiin somesta, että Luoston ladut ovat huomattavasti paremmassa kunnossa ja suunnattiin sinne. Sieltä löytyi oikein mukavia uusia reittejä, kun aiempina vuosina on tullut hiihdettyä oikeastaan pelkästään Luosto-Pyhä lenkki ja muuten vain Pyhällä.
Keväthanget oli roskaiset, jäiset, loskaiset, vetiset, lumiset, pehmeät ja sulaneet näiden neljän viikon aikana. Toki välillä myös aivan täyttä priimaa!
Hiihtokauden kilometrit
Surkeasta talvesta huolimatta sain kerättyä hiihtokilometrejä kunnioitettavat 713 km. Kauas ei jääty siis viime vuoden huippulukemista, jotka olivat 752 km. Kilsat jakautui aika tasan pertsan ja vapaan hiihtotavan välillä.
Kauden pisin lenkki oli tällä kerralla ”vain” 31 kilsaa. Tämä oli Pyhällä Villen kanssa yhdessä hiihdetty ihana lenkki Pyhän ympäri. Tästä löytyy video instagramista.
Kalustehankintoja ei tälle kaudelle juurikaan tehty. Ostin viime kauden päätteeksi uuden paksumman hiihtotakin, joka pääsi monena kertana tositoimiin. Joululahjaksi saamani sykevyö tarjoili parempaa ja brutaalimpaa sykkeiden seurantaa. Kauden päätteeksi sijoitin paksuun hiihtopipoon ja ohueen hiihtopantaan, joita kumpiakin olen kaipaillut.
Möhkön kanssa päästiin harmiksemme hiihtelemään vasta Pyhällä ihan loppukaudesta. Tehtiin pari pientä lenkkiä ja yksi melkein 10 km lenkki.
Kauden parhaita penkkiurheiluhetkiä tarjoili Lauri Vuorinen ja Ristomatti Hakola MM-kisa mitaleillaan🥰 Myös aivan järjettömän kauden hiihtänyt Suvi Minkkinen ilahdutti ja liikutti jatkuvalla syötöllä.
Hiihto on edelleen parasta bestiä! 💖
SIELUNRUOKAA 
Jätä kommentti