Reitti: Eldhraun – Vatnajökullin kansallispuisto – Svínafellsjökull – Jökulsárlón – Diamond Beach – Höfn
Islannin kehätien kiertobussimatkamme kolmas päivä starttasi Víkin kylästä perjantaina 9.5.2025 kohti yhtä odotetuimmista päivistä eli Vatnajökullin jäätikköä!
Päivän aikana pysähdyimme muun muassa sammaleen peittämällä Eldhraunin laavakentällä, Vatnajökullin kansallispuiston uudessa luontokeskuksessa, sekä Svínafellsjökullin jäätikkökielekkeellä.
Huipennuksena näimme jäävuoria JA hylkeitä Jökulsárlónin laguunissa ja bongailimme timantteja Diamond Beachilla. Päivä päättyi upeaan illalliseen ja auringonpaisteeseen Höfnissä.
Eldhraun SAMMALPELLOT
Päivän ensimmäinen pysähdyksemme oli noin tunnin matkan päästä Víkistä koilliseen keskellä massiivista laavakenttää. Eldhraun onkin yksi maailman laajimmista laavakentistä ja se syntyi 8 kuukautta kestäneessä suuressa purkauksessa 1780-luvulla. Laavakentän koko on noin 550 neliökilometriä.
Nykyään koko laavakenttä on paksun ja niin kauniin vihreän sammalkerroksen peitossa, joka on kasvanut laavakivien päälle vuosien saatossa. Eldhraunissa sammalpeitto on jopa 60 senttiä paksu ja tällaisella märällä, sateisella säällä sammal on erityisen vihreä, kuivaan aikaan harmaampaa.
Maisemassa oli ihanat satumaavibat! Teki mieli hypätä sammalten päälle, vaikka todellisuudessa laavakenttä sammaleen alla on hiton kovaa ja epätasaista.
Sammal on äärimmäisen herkkää ja sen toipuminen vaurioista kestää vuosikymmeniä, joten täällä on erityisen tärkeää pysyä merkatuilla poluilla. Niin paljon kuin olisikin tehnyt mieli taputella ihanaa sammalta, niin piti malttaa mielensä. 😅 Upea paikka!
Vatnajökullin kansallispuisto
Matkalla kohti jäätikköä pysähdymme Vatnajökullin kansallispuiston uudessa vuonna 2024 valmistuneessa luontokeskuksessa. Täällä oli kivoja karttoja joita tutkia ja oppaat, joilta kysellä kaikenlaista! Paikka on merkitty karttaan.
Vatnajökullin kansallispuisto kattaa peräti 14 % koko Islannin pinta-alasta. Se on samalla Länsi-Euroopan suurin kansallispuisto, ja nimensä mukaisesti sen sydämessä lepää myös Euroopan suurin jäätikkö, Vatnajökull. Itse jäätikön osuus kansallispuistosta on 7700 km², n. 8 % koko Islannista (ja pienenee…).
Jäätikkö on niin valtava, että sen jäämassa voisi peittää koko Islannin yli 30 metriä paksulla jääkerroksella. Täällä jäätikkö on keskimäärin 400 metriä paksua, mutta paksuimmissa kohdissa jopa 1 kilometrin!
Vatnajökullin kansallispuisto liitettiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 2019. Täällä yhdistyy mielettömällä tavalla tuli ja jää, vaikka niiden ei pitäisikään yhdessä viihtyä. Onkin hauskaa, että juuri täällä Vatnajökullin alla kohtaa SEITSEMÄN tulivuorijärjestelmää, joiden aktiivisuuden takia tänne on noussut korkeat vuoret ja näin ollen olosuhteet jäätikkömuodostelmille.
Tiesitkö, että jäätikön määritelmässä keskeinen tekijä on LIIKE? Eli jäätikkö ei ole vain kasa lunta ja jäätä, vaan hidasta virtausta. 🆘 Kun jääkerros kasvaa riittävän paksuksi, jää alkaa virrata painovoiman vaikutuksesta. Tämä virtaus tekee jäätiköstä jäätikön, vaikka liike voi olla vain muutamiakin senttejä vuodessa. Tästä liikkeestä syntyy myös jäätikkökielekkeet (alla). Ihan mindblown taas kerran 😅
Svínafellsjökull jäätikkökieleke
Luontokeskuksessa vierailun jälkeen matka jatkuu Skaftafellin alueelle, joka on yksi kansallispuiston suosituimmista alueista. Ihastelemme jäätiköstä valuvia jäätikkökielekkeitä (englanniksi glacial tongues 👅) ensiksi hieman kauempaa ja lopulta pääsemme tekemään pienen kävelyn aivan Svínafellsjökullin jäätikkökielen juureen.
Parkkipaikalta on muutaman sadan metrin kävely kielekettä ihastelemaan ja vielä pieni mäki alas aivan veden ja jään äärelle.
Islannissa on mahdollista tehdä myös retkiä jäätikölle, mutta ilman varusteita ja opasta sinne on turhan vaarallista lähteä. Oppaamme painottaakin meille, että älkää missään nimessä kiivetkö jäätikölle, että osa ei oo ikinä palannut, eikä vieläkään tiedetä mitä heille on käynyt.
Näkymä on vaikuttava, mutta myös surullinen. Jäätikkö on likaista, sen pinta on täynnä pölyä, roskaa ja tuhkaa. Sentti kerrallaan se valuu alas vuorten rinteiltä ja sulaa mennessään. Ei voi ilmastonmuutoksen vaikutuksilta täällä ummistaa silmiään…
Diamond Beach – jäälohkareita mustalla rannalla
Matkamme jatkuu jäätikön eteläreunaa seuraillen noin tunnin ajomatkan päähän Diamond Beachille, mustalle hiekkarannalle, jolle jäävuorista irronneet jäälohkareet huuhtoutuvat ennen kuin ne ajelehtivat mereen.
Käyntimme aikana varsinaisia jäälohkareita rannalle ei kuitenkaan näkynyt, ne olivat sulaneet pieniksi jääkimpaleiksi, jotka toki kimaltelivat auringossa kuten timantit.
Aallokko ( ja tuuli!) on rannalla varsin näyttävä jälleen ja Lovisa varoitteleekin meitä kääntämästä selkäämme merelle tai ollaan kohta yhtä Atlantin kanssa.
Ilmeisesti täällä paras aika nähdä isoja lohkareita on laskuveden aikaan ja jos ei ole hajuakaan, koska se voisi olla niin netti varmasti auttaa. Mutta tottakai luonto muovaa maisemaa täällä jatkuvasti ja se onkin osa sen viehätystä.
Jökulsárlón jäätikkölaguuni ja hylkeet
Päivän huipennus jäätikköjen maailmassa oli Jökulsárlónin jäätikkölaguuni (engl. glacial lagoon) Diamond Beachin vieressä. Tämä laguuni on jopa 180 metriä syvä!
Jökulsárlónin laguunin jäälohkareet syntyvät, kun Vatnajökullin jäätikkökielekkeestä murtuu jäävuoria/lohkareita laguunin veteen. Nämä jäämassat kelluvat hiljalleen kohti merta ja osa niistä huuhtoutuu takaisin rantaan, suoraan sinne mustalle hiekkarannalle.
Laguunilla meidän oli tarkoitus päästä nauttimaan veneajelusta jäävuorten seassa ja sitä mainostettiin myös sillä, että siellä voisi nähdä hylkeitä! Oli iso pettymys, kun venereissu peruttiin kovan tuulen takia.
Mutta mitäpäs sitten kävikään! Tuuli oli puhaltanut kaikki jäävuoret rantaan, jossa niitä pääsi ihailemaan JA kirsikkana jäätelökakun päällä: ihan rannassa ui useita hylkeitä! Eli säästyivätpä nekin rahat ja saatiin nauttia ihan mielettömästä maisemasta ja seurailla hylkeitä lähietäisyydeltä. Aivan upea huipennus päivään!
Illaksi Höfniin
Päivä päättyi ajomatkaan Höfniin, pieneen kalastajakaupunkiin, joka sijaitsee Vatnajökullin kupeessa.
Täällä illallinen oli omavalintainen, eli ei kuulunut reissumme hintaan. Tourilla yksinmatkustava David lähti kanssamme ravintolaan ja täällä kokeiltavaksi oli etukäteen suositeltu paikallista erikoisuutta: langoustineja eli norjanhummeria. Minä herkkuperseenä katselin parhaan ravintolan niiden syömiseen ja paikka oli upea.
Islannin hintatason tuntien ja koska äidin kanssa otettiin listan kaksi kalleinta annosta (langoustinet ja hummeri), niin ei ollut erityisen mukava yllätys kun David lopulta tarjoutui maksamaan koko setin. Onneksi viimeisenä iltana sentään saatiin tarjottua Davidille pitsa korvaukseksi (odotti hän sitä tai ei) 😅
Ravintolaan mennessä vihmoi vettä, mutta palatessamme oli upea auringonlasku ja sateenkaarikin taivaalla! Paikallisoppaana ohjasin seurueemme kotiin pienen maisemareitin kautta.
Huh mikä päivä!
Tilaa ihmeessä blogista uutiskirje alta tai ota seurantaan laura_sielunruokaa instagramissa, niin tiedät, kun Islannin tarinat jatkuvat! Kaikki Islannin blogit löydät täältä.
Loppuun vielä kuvapläjäys päivän aikaisista muista upeista maisemista, ollos hyvät!
SIELUNRUOKAA 
Jätä kommentti