Grabrokargígar ja Hraunfossar

Reitti: Skagafjörður – Grabrokargígur – Hraunfossar & Barnafoss – Deildartunguhver – Borgarfjörður

Päivä 7, tiistaina 13.5.2025, vei meidät Pohjois-Islannista länteen Islannin kehätien bussiturneella. Maisemat muuttuivat vuoristoisista vuonoista jälleen kohti laavakenttiä ja kraattereita. Lopulta saavuimme jo melko lähellä Reykjavikia Borgarnesiin yöksi.

Päivän aikana nähtiin taas vaikka mitä upeaa. Vaikka alkaa jo tuntua, että eikö kaikki mahdollinen ole jo nähty, niin joka päivä tulee jotain uutta upeaa eteen! Suurena Hildur-fanina tietysti hieman harmitti, että reitti ei kulkenut länsivuonoille saakka.

Hrimnishöllin islanninhevoset

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Skagafjörðurin alueella, jota pidetään Islannin parhaana hevosten kasvatusseutuna. Vierailimme Hrimnishöllin ratsastustallilla, jossa saimme nähdä ratsastusesityksen. Näimme muun muassa miten hyvin täysi oluttuoppi pysyy läikkymättä hevosen töltätessä.

Itse olen käynyt parillakin Islanninhevosvaelluksella, viimeksi juuri ennen touriamme Reykjavikissa, joten sinällään itse hevonen ja sen askellajit ovat tuttuja. Islanninhevosille tyypilliset kaksi lisäaskellajia ovat töltti ja passi. Töltti on ikäänkuin mukavampi ravi, sillä se on hyvin vähän pompottava, helposti istuttava juoksulaji. Passi taas on kaksitahtinen laukkaava askellaji (flying pace), jota vain osa hevosista osaa ja jota käytetään pääasiassa kilparadoilla.

Ratsutallia piti sympaattinen nuori pariskunta, jotka olivat muistaakseni 25-vuotiaita. Mies oli voittanut jo tuohon ikään mennessä 8 mestaruutta, eli aika nuoresta on aloitettu.

Islannissa ei yleisestä luulosta huolimatta ole ollenkaan villejä islanninhevosia, vaan joku omistaa jokaisen hevosen joka saarelta löytyy. Islantilaisille on myös hyvin tärkeää, että islanninhevonen on nimenomaan hevonen, eikä poni.

Hevosten rapsuttelun jälkeen pysähdyttiin huoltsikkalounaalle, N1 Staðarskáli nimisellä huoltsikalle. Täällä oli hyvä valikoima! Hinta alla oleville safkoille kevyt 42 €.

Grabrokargígur-kraatterit

Talleilta matka jatkui Grabrokargígurille, joka on yksi Islannin parhaiten säilyneistä kraatteriryhmistä. Yhdelle kraattereista pääsi kiipeämään pitkiä portaita pitkin ja ylhäältä avautui laaja näkymä ympäröiville laavakentille. Koko kraatterin pääsi ylhäällä myös kiertämään.

Grabrokargígar syntyivät noin 3600 vuotta sitten suuressa tulivuorenpurkauksessa, jonka laavavirrat peittivät koko ympäröivän laakson. Kraattereita on kolme, joista suurin on Stóra-Grábrók ja johon johtaa portaat.

Ihan sen vieressä osittain kulunut pienempi Litla-Grábrók ja kuvissa selkeänä kraatterina kauempaa kuvattu Grábrókarfell. Alue on ollut luonnonsuojelukohde vuodesta 1962.

parkkipaikkapiknit Islannin herkuilla

Kraatterilta laskeutumisen jälkeen meidän opas Lovisa ja symppis bussikuskimme järjesti meille pienen piknikin parkkipaikalla. Ihana yllätys päivään!

Pöytään ilmestyi valikoima melko perinteisiä islantilaisia ”herkkuja” 😅 Ehdottomasti ällöttävintä oli kuivattu kala. Tätä on aiemminkin maistettu esim. Norjassa ja se on kyllä kamalaa. Kalan maku lähti aika tehokkaasti Brennivín eli raa’an viinan avulla. Näiden lisäksi Lovisa kertoi juomasta jota juodaan tiettyyn aikaan vuodessa ja siihen sekoitetaan kaljaa ja islantilaista jaffaa, tämä oli yllättävän ok! Oikeasti hyvät herkut olivat tietenkin salmiakki ja suklaa.

Hraunfossar & Barnafoss

Seuraava kohteemme oli kahden vesiputouksen kokonaisuus.

Hraunfossar on erityinen siksi, että vesi ei putoa yhdestä joesta vaan virtaa laavakentän uumenista suoraan esiin kymmeninä pieninä putouksina, muodostaen laajan verhon vuoren rinteelle. Tää oli juuri tästä syystä yksi upeimmista reissun putouksista! Kelikin oli lämmin ja aurinkoinen, niin kyllä kelpasi.

Aivan vieressä on Barnafoss, pienempi vesiputous, joka virtaa tumman kiviuoman keskeltä. Itse putousta ei näe erityisen hyvin, mutta vuolasta virtaa on myös kiva katsella. Lovisa oli aina hyvin tarkka, ettei poiketa reiteiltä ja täällä(kin) hän rupesi läksyttämään muita turisteja, jotka kiipeilivät kivillä reittien ulkopuolella saadakseen putouksesta paremman näkymän.

Barnafoss on tarinan mukaan saanut nimensä siitä, että putouksen yli kulki aiemmin kivikaari, jolta kaksi lasta putosivat alas ja hukkuivat. Lasten äiti tuhosi kaaren tämän jälkeen, jotta kellekään muulle ei kävisi enää niin.

Deildartunguhver, kuuma lähde

Päivän viimeinen pysähdyksemme oli Deildartunguhver, joka on Euroopan voimakkain kuuma lähde. Sen keskivirtaus on noin 180 litraa 100-asteista vettä sekunnissa.

Täältä nousee valtava määrä kuumaa vettä, jota johdetaan jopa 60 kilometrin päähän naapurikaupunkeihin lämmitystä varten. Paikassa itsessään ei ole ihan hirveästi nähtävää, maan päällä pulppuaa kiehuvaa vettä ja höyryä ja jälleen haisee pahalta.

Tämänkin lähteen vieressä sijaitsee kylpylä, Krauma Spa, missä olisi ollut kiva käydä! Monessa paikassa, jossa kuuma lähde sijaitsee on vierekkäin aina kylpylä ja vesivoimala. Se pikkuisen vähentää kylpylän houkuttelevuutta, mutta toki ne on rakennettu aina niin, että kylpylän altaista ei tarvitse itse voimalaa tuijotella. Se mikä on kuitenkin erikoista, on se, että kylpylöissä ei kuitenkaan haise pahalle. Mikä on toisaalta aika kiva.

Illalla saavuimme Borgarnesin kaupungin lähelle, jossa majoituimme Hotel Hamarissa. Täällä illallistimme viimeisen kerran koko reissuporukan kanssa. Pöydässämme istui 7 amerikkalaista, joista kolme miestä olivat tai ovat jollain tavalla armeijan palveluksessa. Oli itselle hieman raskaat keskustelut. Ruoka sen sijaan oli maittavaa! Söin sadannen kerran turskaa.

Tilaa ihmeessä blogista uutiskirje alta tai ota seurantaan laura_sielunruokaa instagramissa, niin tiedät, kun Islannin tarinat jatkuvat! Kaikki Islannin blogit löydät täältä.