Pykeija eli Pikku-Suomi oli toinen pääkohteemme tämän vuoden road tripillä. Ihanaa hemmottelua reissun puoliväliin saunomisen, uimisen ja hyvän ruoan parissa. Pykeijan piskuisessa kalastajakylässä asuu vain noin 200 asukasta ja sitä ympäröi hyytävä jäämeri.
Neljännen road trip päivämme illaksi ajoimme Pykeijaan (norjaksi Bugøynes). Matkaa Vuoreijasta Pykeijaan oli vain 184km ja reitti kulki molemmin puolin Varanginvuonoa. Matkalla pysähdyimme Lintukallioille kalaan, joten perillä oltiin taas vasta illalla. Kun laskeuduimme alas kylään ainoaa sinne johtavaa tietä pitkin, olin heti myyty. Niin suloinen paikka, jonka näki melkeinpä kokonaisuudessaan yhdellä silmäyksellä!
Tässä postauksessa
- Bugøynes Bistro
- Jäämeren sauna

Pykeijan camping
Juttelimme Vuoreijassa suomalaisen matkailijan kanssa, joka kehui Pykeijan uutta leirintäaluetta ja kyseltiin häneltä vähän ajo-ohjeita sinne. Kun saavuimme kylään, niin huomasimme, että eipä täällä paljon ajo-ohjeita tarvita, kun koko keskustassa meni ehkä 5 tietä. Campingin vastaanotto oli kiinni, mutta toimimme kuten usein leirintäalueilla, eli jäätiin, kun kerta tilaa oli, ja maksu hoidettaisiin aamulla. Yön hinta, ilman sähköä, oli 300 NOK, eli n. 30€. Alueella oli siistit vessat (2kpl) ja suihkut (2kpl) sekä myös pari pientä mökkiä vuokrattavaksi. Ilta oli sateinen, mutta se kirkastui lopulta hieman ja näimme upean sateenkaaren sekä ilta-auringon. Videolla upean puhdas ja kirkas jäämeri. Näyttäisipä meidän Itämerikin tuolta!
Seuraavana aamuna kiipesimme aamutuimaan pienen mäenpäälle ihailemaan vielä Pykeijan kylää ja sitä ympäröiviä maisemia.


Bugøynes Bistro
Pykeija tunnetaan kuningasravuistaan ja pääelinkeinona täällä onkin, kalastuksen ohella, kuningasrapujen pyynti. Kylästä löytyy tällä hetkellä yksi ravintola, jossa kuningasrapuja pääsee maistelemaan ja sinnehän täytyy päästä! Teimme varoiksi pöytävarauksen edellisenä iltana, sillä paikka ja nämä paikalliset herkut ovat suosittuja ja lähes jokaisen matkailijan to do listalla. Paikan Google-arvostelun keskiarvo on kunnioitettava 4,9. Nettisivuja ei ravintolalla ole, mutta Facebook-sivut täällä.

Otamme yhteiseksi annokseksi, paikan suosituimman ruoan, kuningasrapulautasen, jonka hinta on n. 65€. Lisäksi jaamme annoksen grillattua turskaa, n. 37€ sekä valkosipulileipää. Kaikki annokset saapuvat pöytään yhtä aikaa, reilun 20 minuutin odottelun jälkeen. Kuningasrapuannos on runsas ja erittäin herkullinen. Kysyn ravintolan omistajalta lopuksi, montako rapua annoksessa oli ja hän vastasi, että noin puolikas! Kuningasravut voivat ilmeisesti kasvaa joka kymmenkiloisiksi! Turska-annos on aika vaatimaton rapuannoksen rinnalla ja meitä vähän harmittaa, kun emme eettisistä syistä päätyneet maistamaan valasta, jota myös löytyy listalta. Valkosipulileipä on hyvä lisä rapujen kylkeen, annokseen kuuluvaa leipää on ainakin meille liian vähän. Vierailumme aikana kolmeen muuhunkin pöytään on saapunut ruokailijoita. Suht korkeasta hinnasta huolimatta, ehdottomasti käymisen arvoinen ravintola ja mukavaa luksusruokaa pasta- ja nuudeliannosten kylkeen road tripillä 😁

Jäämeren sauna
Viime vuoden road tripillä kävimme ensimmäistä kertaa Jäämeressä uimassa ja se haluttiin ehdottomasti uusia. Eihän tänne asti voi tullakaan, ilman dippausta raikkaaseen, puhtaaseen, kylmään Jäämereen. Pykeijassa meitä hemmoteltiin myös saunalla, sillä olihan viidennen polven suomalaisen, Elsan, omistamaan Jäämeren saunaan yksinkertaisesti päästävä! Ilta-Sanomat on kirjoittanut Elsasta, saunasta ja Pykeijan kylästä jutun lokakuussa 2020.
Tiesitkö?
Tiesitkö, että Pohjois-Norjan kylissä asuu paljon suomalaisperäistä väestöä, joita kutsutaan kveeneiksi? 1700- ja 1800-luvuilla pääasiassa Lapista muutti suomalaisia elannon perässä Norjaan ja alueella puhutaan edelleen paljon suomea tai tarkemmin kveeniä/meänkieltä, josta suomen kieltä puhuvat ymmärtävät suurimman osan. Pykeijaa kutsutaankin tästä syystä Pikku-Suomeksi ja myös Vuoreijassa, Vesisaaressa ja Kirkkoniemellä voi nähdä ja kuulla suomen kieltä, erityisesti vanhemman väestön keskuudessa. (wikipedia)

Sauna oli valmiiksi lämmin kun saavuimme paikalle ja pienelle kylälle tuttuun tapaan, ovet auki, eikä ketään missään. Saunaankin teimme varauksen edellisenä päivänä. Hinta oli 30€ per saunoja ja se sisälsi pyyheen. Suomalaiseen makuun melko suolainen hinta saunasta, mutta se kyllä mahdollisti sen, että kävimme kolme kertaa kunnolla uimassa jäämeressä. Jäämeren Sauna tarjoaa myös pieniä mökkejä vuokrattavaksi.
Vedessä oli aika paljon meduusoja (en ainakaan itse ole koskaan nähnyt noin montaa meduusaa), ja Ville vakuutteli mulle, etteivät ne voi olla vaarallisia kun missään ei ole varoituksia. No, se tieto jäi vähän epäselväksi, kun saunanlämmittäjäkään ei ollut asiasta ihan varma. Hän kertoi, että tällaisella tuulisella säällä meduusoja on vedessä runsaammin. Veden lämpötila lieni jotain 4-10 asteen välillä.

Iso suositus saunalle ja Jäämerelle! Kyllä se vaan sauna ja uiminen höllii suomalaisen sielua 💖
Pykeijasta jäi kyllä super hyvät fiilikset kaiken kaikkiaan. Pieni, rauhallinen ja nyt koronan vaikutuksesta vilkastunut ihastuttava kylä keskellä karua Pohjois-Norjan luontoa.


Jätä kommentti Tytti Mørkved Peruuta vastaus