Seljalandsfoss ja Dyrhólaey

Reitti: Hjálparfoss – Stöng – Seljalandsfoss – Skógafoss – Dyrhólaey – Vík

Heräilimme hotelliltamme Selfossista, josta Islannin kiertomatkamme toinen päivä kohti itää starttasi 8.5.2025.

Ajoimme halki Þjórsárdalurin laakson kitukasvuisten koivumetsien ja laavakenttien. Pysähdyimme Stöngin viikinkitalon jäljennöksellä. Näimme upeaa eteläistä rannikkoa kallioineen ja mustine hiekkarantoineen. Pysähdyimme kolmella eri vesiputouksella: Hjälperfoss, Seljalandsfoss ja Skogafoss. Dyrhólaeyssa ihastelimme lunneja, jylhiä kallioita ja luonnon voimaa valtavien aaltojen piiskatessa rantaa. Päivä päättyi Vikiin, joka on islannin eteläisin kylä.

Reitillämme oli tosiaan jonkun verran islantilaista metsää, joka on siis hyvin lyhyttä kitukasvuista koivua, jota Suomessa näkee Pohjois-Lapissa. Oppaamme Lovisa naureskeli moneen kertaan reissumme aikana, että ”jos eksyt islantilaiseen metsään, niin sinun tarvitsee vain nousta ylös ja näet missä olet.” 😅Suomalaisella mittapuulla täällä ei siis ole metsiä.

Hjálparfoss

Ajaessamme Þjórsárdalurin laakson läpi oli päivä jälleen kerran sen verran pilvinen että Hekla-tulivuoren huippua emme valitettavasti nähneet. Hekla on purkautunut alueelle viimeksi vuonna 2000 ja laavavyörymät tuhosivat ison osan alueen kasvillisuudesta.

Lovisa kertoi Heklan historiasta, että alueen asukkaat eivät aikoinaan tienneet vuoren olevan tulivuori. Kun Hekla sitten alkoi purkautua, sai se lempinimen Entrance to Hell, koska vuori oli niin iso ja purkaus raju ja todennäköisesti koska siihen aikaan ihmiset oikeasti luulivat sen olevan helvetin portti. Heklasta sanotaan saadun vaikutteita myös englannin kielen sanontaan ”what the heck”.

Päivän ensimmäinen pysähdyksemme oli Hjálparfoss -vesiputous, joka oli Lovisan mukaan ”special treat only for you” eli matkasuunnitelmamme ulkopuolinen kohde, johon mahdollisesti silti tuodaan jokainen ryhmä. Käyntimme aikaan täällä ei onneksemme ollut muita!

Hjálparfoss on kaksiosainen n. 10-13 metriä korkea vesiputous. Se laskee järvimäiseen altaaseen, jota ympäröi basalttipylväät, eli laavan jäähtyessä muodostamat 6-kulmaiset upeat pylväskivet.

Stöng

Aivan vesiputouksen vieressä, n. 5 km päässä, sijaitsee seuraava kohteemme eli Stöng – viikinkitalosta tehty jäljennös. En tunnistanut aluetta, mutta oppaamme mukaan täällä on kuvattu Games of Thronesin neljättä kautta.

Stöng on viikinkiaikaisen talon rekonstruktio, joka perustuu alkuperäiseen 1100-luvun maatilaan, jonka Hekla-tulivuoren purkaus hautasi tuhkaan vuonna 1104. Nykyinen rakennus on tarkka jäljennös, joka rakennettiin 70-luvulla.

Islannissa viikinkielämä oli hieman rauhallisempaa kuin mitä olemme nähneet Netflixin sarjoissa ja elokuvissa. Islantiin tulleet viikinkit olivat ensimmäiseiä saaren asuttajia kyllä, mutta he lähtivät itseasiassa pakoon jatkuvaa sotimista, joten täällä ei harrastettu tyypillistä ryöstelyä ja tappamista kuten vaikkapa Norjassa.

Tää oli hauska kurkistus viikinkien arkeen. Oli kiva kun kaikkeen sai koskea ja testailla.

Seljalandsfoss

Päivämme jatkui yhdelle koko Islannin reissun omista kohokohdistani: Seljalandsfoss – aivan tajuton vesiputous, jonka taakse pääsee kävelemään.

Ajoimme Stöngistä Seljalandsfossille noin puolentoista tunnin matkan. Perillä meitä odotti postikorttimaisema: 60 metriä korkea, suoraan kallion harjalta syöksyvä vesiverho.

Opas neuvoi laittamaan sadevaatteet, sillä putouksen taakse kävellessä kastuisi. Olisi vain kannattanut laittaa sadehousutkin, sillä siellä todella kastui.

Vesiputouksen taakse kävellessä olo oli niinku luontodokkarissa, ilma oli niin kostea ja raikas ja vihreä, että tuntui kun ois sademetsään astunut (okei, en oo koskaan ollut, mutta tuolta se vois tuntua).

Korkealta putoava vesi jylisi ja pauhasi mielettömällä voimalla kalliota vasten ja vesisumua oli joka paikassa. Niin mieletön. Jos haluat yhden elämyksellisen vesiputouksen kokea Islannissa, niin tätä et halua missata!

Skógafoss

Päivän kolmas vesiputous tuntui Seljalandsfossin jälkeen suoraan sanottuna vähän laimeelta. Suht lyhyt ajomatka eteenpäin Skógafossille. Täällä harmitti se, että oli todella vaikea saada kuvia putouksesta ilman, että siinä olisi ollut ihmisiä. Ja kuvia enemmän harmitti toki se, että et pystynyt ihaille putousta ilman, että näet ne ihmiset. Ainiin, sekin harmitti, että meitä kiellettiin kiipeämästä pitkät rappuset putouksen päälle, mutta yksi pariskunta sinne kuitenkin lähti ja ehti ihan hyvin. Sitten harmitti vielä enemmän.

Paljon harmitusta siis ensi alkuun, mutta itse putous oli kyllä hieno. Putous on laajemman yleisön mielestä yksi Islannin kauneimmista. Skógafoss laski pienen kallioseinämän takaa, mikä siis aiheutti sen, että alhaalla oli yksi kuvauspaikka, joessa oleva kivi, johon ihmiset jonottivat ottamaan kuvia. Alue oli toki hieno ja putous upea, mutta väkisinkin mietin onko tässä kohteessa mitään järkeä sesongin ruuhkassa.

Voimakas, leveä vesiputous joka syöksyy alas 25 metriä leveänä verhona 60 metrin korkeudelta.

Dyrhólaey

Yhtenä päivän kohokohdista (ennenkuin tiesin miten spesiaali Seljalandsfoss on) olin odottanut Dyrhólaey aluetta ja lunneja. 😍 Alue suljetaan toukokuun puolivälissä usemmaksi viikoksi, jotta lunnit saavat pesiä rauhassa, mutta ehdimme tänne ennen sitä ja oppaamme oli jo kuullut, että lunnit ovat saapuneet kallioille pesimään.

Sen lisäksi olin tietenkin googlannut Dyrhólaeyn ja nähnyt upeita holvikaarisia kivimuodostelmia merivedessä. No, mehän sitten pysähdyimme näiden upeiden kuvien toisella puolella, jotta pystyimme samalla kertaa nähdä lunnit ja nuo kivet ja toiselta puolelta kivet eivät näyttäneet juuri miltään. Aallokko sentään oli vaikuttava ja samaten tuuli.

Aluksi lunnejakaan ei näkynyt missään ja oltiin kyllä todella pettyneitä. Yhtäkkiä kun olimme jo lähteneet kävelemään pois, ihan mun ja äitin jalkojen lähelle lennähti lunni ja sitten niitä alkoi lennellä alueella pesäkoloihinsa. Ei siis ihan sellainen unelma, että kallioseinämä olisi täynnä lunneja istuskelemassa kalansaaliidensa kanssa, mutta kyllä niitä nähtiin useampia! Yksi ihana bongattiin myös melko läheltä kun se jarrutti pesäänsä kaikki ruumiinosat eri suuntiin sojottaen ja kirkkaan oranssit räpyläjalat suloisasti väpättäen.

Dyrhólaeysta näkee pitkälle Reynisfjaran mustahiekkarannalle, jonka edustalla oli upeita kivipilareita. Oppaamme kertoi, että nämä kivimuodostelmat tunnetaan nimellä Reynisdrangar, ja niiden(kin) synnystä kiertää tarina, jossa peikot, tai joidenkin tarinoiden mukaan lohikäärme, oli yöllä yrittämässä vetää laivaa maihin. Jälleen kerran tarina päättyy siihen, että aamu koitti ja aurinko nousi ja taruolennot jähmettyivät kiviksi. Käytännössä kaikille kivipaaseilla täällä on joku saaga. Mystiikka on mielenkiintoista!

Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka, kunhan pysähdyt myös toisella näköalapaikalla ja varaudut aivan helvetilliseen tuuleen.

Viimeiseltä pit stopilta oli enää lyhyt matka hotelliimme, joka sijaitsi Vík i Myrdal -kylässä. Hotel Katlassa nautimme aivan uskomattoman hyvän buffetillallisen, jota en todellakaan osannut odottaa! Alkupalapöytä oli mielettömän monipuolinen ja koko buffet todella laadukas.

Illallisen jälkeen hypättiin hot tubiin nauttimaan lämmöstä tuulisessa ja sateisessa kelissä. Lopulta meitä oli koko allas täynnä, melkein 15 aikuista, ja jututettiin yhtä mukavaa paikallista sähkömiestä aika kauan. Amerikkalaisten reissukaverien kanssa juttu ei kyllä ihan heti lopu. 😅

Tilaa ihmeessä blogista uutiskirje alta tai ota seurantaan laura_sielunruokaa instagramissa, niin tiedät, kun Islannin tarinat jatkuvat! Kaikki Islannin blogit löydät täältä.