VÅR – Michelin ravintola

Ravintola Vår sijaitsee hienossa puutalossa

Vuoden 2025 Michelin-ravintolakäyntimme suuntautui tunnelmalliseen Porvooseen ja ravintola VÅRiin.

VÅR oli seitsemäs Michelin-kokemuksemme, ensimmäiset viisi löytyy täältä (mm. Palace, Grön ja Finnjävel) ja Kaskiksen oma blogi täältä. Suomessa on tällä hetkellä (kesä, 2025) yhteensä 8 Michelin-ravintolaa, josta käymättä on siis enää Helsingissä sijaitseva The Room. Toivotaan, että tulevina vuosina saadaan Suomeen tähtiä lisää!

Illallisseurueeseen kuului jo hyvin totutusti tänäkin vuonna siskoni Tiina ja hänen miehensä sekä puolisoni Ville.

Vår ravintolan edustalla Michelin kyltin kanssa

Ravintola VÅRin konsepti

Ravintola VÅRin konseptiin kuuluu raaka-aineen maksimaalinen hyödyntäminen ja hävikin vähentäminen, mitä ajatuksena rakastan! Tällä kertaa se tarkoittaa, että kaikissa menun annoksissa on kuhaa. Vaikka konsepti on mielestäni arvostettava, kaipaisin ehkä Michelin-ravintolakäynneiltä ennemminkin sitä, että erilaisia, ehkä erikoisiakin raaka-aineita pääsisi maistelemaan. Tämä lähestymistapa on toki tuonut VÅRille myös hienon Michelin Green Star -tunnustuksen kestävyyskeskeisestä gastronomiasta.

VÅR sai ensimmäisen Michelin-tähtensä vuonna 2023. Ravintola sijaitsee Porvoon vanhassa kaupungissa osoitteessa Papinkatu 17 ja se on avannut ovensa vuonna 2021.

Mikä on Michelin-tähti?

Michelin-tähdet ovat ruokamaailman Oscareita. Ne ovat luokitus maailman parhaille ravintoloille, jossa on poikkeuksellinen laatu sekä ruokakulttuurin että ruoanlaittotaidon osalta. Tähtiä voi ravintola saada maksimissaan kolme. Vain Palacella on Suomessa kaksi tähteä, muilla yksi.

Michelin-tähdet ovat siis Michelinin (jep, rengasvalmistajan) vuosittain julkaisema hotelli- ja ravintolaopas. Tähtiä voi saada vain koko ravintola, mutta nykyään on lisäksi jaossa erilaisia mainintoja. Michelin-oppaasta löytyykin myös muita erinomaisia ravintoloita, joilla tähteä ei (ainakaan vielä) ole.

Ennen vierailuamme VÅRista soitettiin siskolleni, joka oli tehnyt pöytävarauksemme ja varmistettiin vielä ruokavaliomme. Itse syön pescovegetaarisesti ja siskoni on gluteeniton. Meille selvisi että menu on kala-kasvis painotteinen. Odotukset nousivat aika korkealle illallisen osalta, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun yhdestäkään ravintolasta on meille soitettu.

Kiva yksityiskohta illallisen alkuun, oli myös pöydällämme upeasti VÅRin sinetillä suljettu kirjekuori nimellämme. Tarjoilija kertoi, että se sisältää illan menun ja voimme itse tehdä päätöksen haluammeko tutustua siihen vai jättää sen yllätykseksi. Pidimme kirjeen suljettuna melkein illan loppuun saakka.

VÅRin menu

Vierailumme aikaan VÅRissa tarjoiltiin 7 ruokalajin menua, joka oli tosiaan kala-kasvis painotteinen. Sen hinta oli 147 € per henkilö.

Koska olimme etukäteen kuulleet menusta, osasimme hieman odottaa, että todennäköisesti juomapaketti ei tule sisältämään punaviinejä ja näinhän se sitten oli. Tuli kuitenkin isona pettymyksenä, että tarjolla ei ollut yhtäkään punaviiniä, mitä olisi voinut tilata laseittain eikä näin ollen yhtäkään viiniä voitu paketista vaihtaa. Tämä on aina ennemmin onnistunut. Me kaikki tykätään huomattavasti enemmän punaviineistä ja jotenkin olisi mahtavaa, että rikottaisiin myös hieman tiukkoja rajoja siitä, että kalan kanssa yhdistetään aina valkoviini.

Juomaparitus alkoholillisilla viineillä maksoi 135 € ja Ville ja Tiina päätyivät siihen. Urheilijan elämään panostava Risto oli kuskina ja valitsi alkoholittoman paketin (80 €). Tarjolla oli myös kiva mixty-paketti, johon lopulta itse päädyin. Paketissa osa juomista on alkoholillisia ja osa alkoholittomia. Alkoholittomat eivät olleet valkoviinejä, vaan muita erilaisia juomia, joista yleensä olen pitänyt ja ne olivatkin todella hyviä. Mixty-parituksen hinta oli 98 €.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Michelin-ravintolan juomapakettiin kuului myös olut, mutta minun piti kyllä vaihtaa se pois, sillä en vain yksinkertaisesti pysty sitä juomaan. Koko seurueestamme oluen joi vain Risto, jonka mielestä se oli kyllä oikein hyvä.

Ilta alkoi keittiön tervehdyksellä, jonka yhteydessä saatiin pieni kosteuspyyhe käsien puhdistamiseen. Tämä oli tosi kiva ja myöhemmässä vaiheessa iltaa, kun oli toisen sormiruoan aika, saatiin vielä uusi pyyhe. Pisteet tästä!

Keittiön tervehdys oli taivaallinen! Juuri viime vuonna Kaskiksessa söin elämäni ensimmäisen rosetin ja nyt heti perään toisen raputäytteellä. Punainen pallo on voileipäkakku, joka oli todella maukas. Tartaletissa on caesar salaatti, joka oli myös erittäin hyvä, mutta tervehdyksen tähti oli kyllä upea lohi, sipuli ja mäti suupala, joka oli oikeastaan koko illan kohokohta!

Seuraavat kuusi annosta olivat kuhaa eri muodoissa. Söimme kuhaa suolattuna raparperin kanssa (oikein hyvä, mutta todella pieni annos), kuhan poskea kesäkeitossa (tämä oli yksi illan lemppareista!), ”wings” tyyppinen evä, joka tarjoiltiin leivän kanssa (hyvä leipä on meille aina mielettömän tärkeä osa illallista, tällä kertaa sen kruunasi upea smetanalevite!), mureke kuhan ”huonoista osista”, joka oli tekstuuriltaan hieman kuminen, kuhan vatsaa ja tomaattia (ei puhutellut) ja viimeisenä kuhan seläkettä, joka mielestäni epäonnistui hieman aterian kruunaamisessa.

Olen jo aiemminkin maininnut, että lähtökohtaisesti Michelin-ravintoloissa kaikki ruoat ovat todella hyviä. Ero on siinä, että odotusarvo on todella korkealla ja erinomaisuus on se tavoiteltava tila. Jos joku annos ei siis omasta mielestäni maistunut tai ollut oikein hyvä, on silti useimmiten kyseessä ihan ok annos. VÅRin kohdalla valitettavasti tuo kuhan seläke pääruokana oli kyllä jo oikeastikin melko huono, eikä meistä kukaan tykännyt siitä.

Parhaimpina annoksina illasta jäivät mieleen keittiön tervehdyksen mätiannos, kuhan poski kesäkeitossa sekä mantelikakku mansikkasorbetilla.

Mureke ja hernettä

Useimmiten vähiten suosikkiruokani eli jälkiruoka tekikin yllättävän nousun aivan illan kärkikahinoihin. Erittäin hyvä mantelikakku mansikkasorbetin kera oli taivaallinen ja leikittelevät ”tikkunekut” olivat kekseliäs annos päättämään iltaa.

Juomapaketin osalta jälkiruoan kanssa oli hyvin perinteikäs jälkiruokaviini, jota meistä kolmesta kukaan ei pystynyt juomaan loppuun. Muutamassa ravintolassa tässä on onnistuttu oikeinkin hyvin, mutta nämä perinteikkäät jälkiruokaviinit ovat kyllä omasta mielestäni aika kamalia.

Mantelia ja mansikkaa

Ravintolasali on pieni (kuten monissa Michelin-ravintoloissa). Pöytiä taisi tilassa olla kahdeksan kappaletta. Keittiöön oli pieni ikkuna, mutta kokkien työskentelyä ei oikeastaan päässyt näkemään. Tarjoilija vaihtui meidän pöydässä useaan kertaan, eikä varsinaista sommelieria ollut, eli monta eri tarjoilijaa kertoi viineistä. Kokkeja ei pöydässä käynyt kertaakaan.

Se mikä eniten jäi harmittamaan, oli se, että meiltä ei kysytty kertaakaan miten meille on ruoka maistunut tai mitä pidettiin tästä annoksesta tai edes lopuksi, että mikä oli meidän lempiannoksemme. Nimenomaan nämä keskustelut henkilökunnan kanssa ja kysymysten esittäminen annoksiin tai valmistukseen liittyen on itselle ollut usein hyvin merkityksellistä, niin kyllä harmitti, kun se loisti poissaolollaan.

Muuten tunnelma ravintolassa oli varsin rento ja sali on viihtyisä. Keskustella pystyi helposti koko illallisen läpi muiden ruokailijoiden puheensorina ei häirinnyt mitenkään, vaikka melko lähekkäin istuttiin. Ruokailimme ensimmäisessä kattauksessa, joka alkoi klo 17:30 ja olimme valmiina noin kello yhdeksän aikoihin.

Illallisen loppusumma minulta ja Villeltä oli 545 €. Menujen lisäksi siihen kuului alkoholittomat alkujuomat ja loppuun minulle kermalikööri. Hinta on hyvin linjassa muiden Michelin-ravintoloiden kanssa, eli 250-350 € per henkilö.

Kuhan vatsa, rapua, tomaattia

Kuuden aikaisemman Michelin-ravintolan listauksessa VÅR ei valitettavasti kipua erityisen korkealle. Se jäi kärkikahinoissa olevian Palacen, Grönin ja Finnjävelin taakse selkeästi, mutta kuitenkin kivempi kuin esimerkiksi Olo joka on häntäpääsä.

Muutama ruoka-annos ei ollut erityisen hyvä, jonka lisäksi punaviini asia hieman harmitti. Muutama annos oli minun ja Riston mielestä turhan haaleita eli jo jäähtyneitä.

Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun jouduimme fine dining illallisen jälkeen syömään iltapalaa, yleensä mahat ovat olleet todella täynnä illan päätyttyä. Mutta täältäkin löytyy upeita illan tähtiä ja kauniita makuelämyksiä! Käy testaamassa ja totea itse ja muista tehdä pöytävaraus ajoissa, Michelin-raflat ovat usein melko pitkälle varattuina.

Porvoon kujilla

Ota ihmeessä IG-tilini @laura_sielunruokaa seurantaan, jos haluat pysyä kuulolla muun muassa ravintolasuosituksista.

Jätä kommentti

Lisää luettavaa: