Ruotsin Laktajakk-vesiputouksen jälkeen road trippimme jatkui Norjan Lofooteille. Pelottavan kalastusreissun jälkeen saavuimme Henningsvaerin kylään ja huiputimme sen läheisyydessä sijaitsevan 541 metrisen Festvågtind-vuoren. Lyhyt, mutta raju nousu oli ylhäällä kapuamisen arvoinen ja sää kirkastui juuri sopivasti huiputuksen kohdalla! Varsin koiranmenevä vaellus myös.
Varovasti liukkailla kivillä
Day 3. Tiistai 12.7.2022. Aamu asuntoautoparkkiksella valkeni aurinkoisena ja pääsin aamu-uinnille jäämeren viileään syleilyyn jylhien vuorten ympäröimänä. Tätä olin odottanut! Puskaparkkimme sijaitsi sopivasti Narvik-vuoren juurilla.
Kahden puskaparkissa vietetyn yön jälkeen oli aika tyhjätä asuntoauton harmaavedet ja vessa. Tyhjäyspaikkaa oli hieman haastava löytää, kun emme tosiaan olleet yöpyneet campingissa, mutta onneksemme löysimme paikan, jossa saimme omistajan suostuteltua antamaan meidän tyhjentää säiliöt. Aluksi, kun asiasta kyselimme saimme lähinnä neuvoja, että ne voi tyhjentää minne vain… Toivon todella, että ihmiset eivät noudata tätä neuvoa. Myöhemmin matkalla yöpyessämme campingeissa, oli niissä helppo tyhjätä säiliöt ja täydentää vedet.
Matkamme jatkui kohti Lofootteja ja lounaspaikaksi valikoitui jälleen joku pieni kartalta bongattu levähdyspaikka. Parkista pääsi kätevästi heittelemään hieman virveliä mereen ja Villehän lähti sinne innoissaan Jessen kanssa, kun lounastoasteja autolle jäivät valmistamaan Jelmiina ja Miska. Me Erikan ja Möhkön kanssa istuskeltiin lämpimillä rantakallioilla ja katseltiin kalastushommia. Sää oli aurinkoinen ja lämmin!
Ville lähti siinä sitten vaihtamaan kalastuspaikkaa ja huudahdin ”varovasti, rakas!”, kun Ville taiteili laskuveden paljastamilla vesikasvien liukastamilla rantakivillä. Seuraavassa hetkessä näemme, kun Ville sukeltaa pää edellä kivien väliin, pitäen virvelistä ja haavista kiinni. Sydän hyppäsi kurkkuun, kun muutamaan sekuntiin ei näkynyt mitään liikettä. Ville tarkasteli siellä saamiaan vaurioita. Pää ja naama otti osumaa kivestä, peukalo vääntyi ja kylkeen tuli isku. Kun Ville pystyi nousemaan istumaan, häntä alkoi huimata ja kylmä hiki kohosi otsalle. Naama vuoti hieman verta, mutta muuten suurin huoli oli kovan iskun saanut pää. Onneksi meillä oli mukana armeijan ensiapuammattilainen ja useammasta aivotärähdyksestä kärsinyt jääkiekkoilija, joten Ville sai hyvää hoitoa ja vertaistukea, eikä aivotärähdyksen oireita onneksi ilmaantunut. Selvittiin kaikeksi onneksi kunnon säikähdyksellä, mutta luojan kiitos en ollut Villen kanssa tällä kertaa yksin reissussa!
Olon kohentumisen ja muutaman autossa istutun hetken jälkeen, alkoikin sitten kyljen saama tälli tuntua aika pahalta, eikä Ville pystynyt oikein kävelemään. Illan vaellus ja Festvågtindin huiputus Henningsvaerin kylän läheisyydessä päätettiin siirtää aamuun ja katsoa pystyisikö jalalla seuraavana päivänä kävellä. Villen kyljestä tulikin loppureissulle kiva muuttuva taideteos.
Lounaan seikkailujen jälkeen lähdimme varaamaan campingia, sillä ennen reissua meitä varoiteltiin siitä, että niistä saattaisi iltaa kohti loppua tila. Campingiksi valikoitui Lyngvær Lofoten Bobilcamping, joka olikin melko suuri eikä iltaankaan mennessä tullut aivan täyteen. Yön hinta asuntoautolle sähköineen oli 32 €. Camping sijaitsi hyvällä etäisyydellä Henningsvaerin kylästä ja seuraavalle päivälle suunnitellusta Festvågtindin vaelluksesta.
Illalla lähdimme tutustumaan Henningsvaerin kylään, jossa odotetuimpia nähtävyyksiä oli keskellä vuoria ja merta sijaitseva jalkapallokenttä. Meitä oli varoiteltu lähtemästä kylään autolla, sillä parkkipaikkoja siellä ei ole. Ville ei kuitenkaan ollut oikein kävelykunnossa, joten otimme riskin ja onneksemme löysimme ainakin puolilaillisen parkin kylästä. Ennen kylää on siis muutamia isompia parkkipaikkoja, joihin auto kannattaa jättää, mutta niistä on toki jonkun verran kävelymatkaa perille varsin kapeita teitä pitkin.
Söimme suosittelujen saattelemana Trevarefabrikken-ravintolassa, jossa valitettavasti maisema teki meihin tällä kertaa ruokaa suuremman vaikutuksen. Illallisen jälkeen kävelimme hieman pitkin Henningsvaerin kylän hiljaisia katuja, ihastelimme puutaloja ja venesatamaa sekä tsekkasimme jalkapallokentän. Hurmaava kylä ja ainakin ilta-aikaan sopivan rauhallinen.
Ajomatka Narvik-vuoren juurelta Henningsvaerin läheisyydessä sijaitsevaan campingiin oli noin 240 kilometriä, mutta ajoajassa se kyllä kesti pitkään, sillä ajonopeus on täällä huomattavasti normaalia hitaampi lähinnä kapeiden teiden vuoksi.
Festvågtind, 541 m
Day 4. Keskiviikko 13.7.2022. Aamutouhujen jälkeen lähdimme campingista siirtämään autoa Festvågtindin parkkipaikalle. Kartasta löytyvän reitin lähtöpaikan lisäksi (karttalinkki) reitille on myös opasteet tieltä. Maksullista parkkitilaa löytyy molemmin puolin reitin alkua. Lähdimme vaeltamaan omasta mielestämme heti aamulla eli puoli yhdeltä. Alle sadan metrin sisään oltiin pysähdytty varmaan jo kolme kertaa riisumaan vaatteita. Jyrkän kivivuoren kiipeämisessä tuli kuuma, vaikka päivä olikin pilvinen ja harmaa.
Heti lähdössä käännyimme noususuuntaan nähden liikaa vasemmalle ja päädyimme pääreitistä hieman sivuun. Vuoren rinne on kuitenkin sen verran karu ja paljas, että oli helppo nähdä oikea reitti ja päästä sille. Reitti Festvågtindin huipulle on vain n. 1,5 kilometriä pitkä, mutta nousumetrejä siinä matkassa kertyykin jo ihan kiitettävästi (oman kelloni mukaan 575 m). Polku on jatkuvaa nousua ja melko kivikkoista. Norjalaisten vaikeusasteikolla tämä vaellus on kohtalainen. Fakta on kuitenkin se, että mitään tällaista nousua ei Suomesta löydy, joten eiköhän tämä Suomessa olisi raskas/vaikea.
Festvägtindin reitin matalampi huippu: Heiavannet
Polulla törmäämme suomalaispariskuntaan, jotka eivät olleet uskaltaneet jatkaa huipulle saakka vaikeahkon kivirakan yli ja he kehuivat meille oikealle sijaitsevaa matalampaa näköalatasannetta, johon suuntaamme ensimmäiseksi. Näkymä täältäkin kylään on kaunis, mutta jatkamme tietenkin tästä vielä huipulle saakka!
Vaihtoehtoinen reitti matalammalle ”huipulle” eli Heiavannetille 207 metrin korkeuteen, on helppo löytää, sillä ensimmäinen polun pätkä päättyy ylhäällä komeilevaan vuoristojärveen. Tästä noususuuntaan katsottaessa oikealla on matalampi näköalatasanne, Heiavannet, ja korkeampi huippu, Festvågtind, jatkuu kivirakan takana vasemmalla. Sinne siis!
Järven jälkeen jatkettaessa reitti jatkuu jyrkkänä kivirakkana, jossa risteilee polkuja kohti huippua. Möhkön kanssa sai tällä pätkällä olla tarkkana, mutta hienosti pojulla meni. En muista, että aiemmin oltaisiin ihan tuollaisella alustalla käveltykään.
Tuskaisen pitkän ylämäen kapuamisen jälkeen, huipulta avautuma maisema ja juuri parahiksi repeilevä pilvipeite sai kyllä hymyn huulille. Opimme heti ensimmäisellä vaelluksella, että sää ylhäällä vuorilla voi todellakin vaihtua minuuteissa. Hiljaiseksi nämä maisemat täällä vetää. Auringon säteissä välkehtivän turkoosin meren ja jyrkkien vuorenrinteiden kombo on pettämätön! ❤ Suloinen Hennigsvaerin kylä ja sen rakennukset näkyvät kauniisti yläilmoista käsin.
Maisemien ihastelun jälkeen asetumme rinteen suojaisemmalle puolelle viettämään lounastaukoa. Viima ylhäällä on kova ja hikisissä vaatteissa tulee nopeasti kylmä. Onneksi vaihtovaatetta meillä on reilusti mukana, aina pipoja myöden, ja kaikki ne puetaan päälle vaikka aurinko tosiaan pikku hiljaa rupeaakin lämmittämään.
Paluumatka alas rinteeltä sujuu kevyemmin ja ripeämmin. Loppumatkasta polun varrella on hauskoja puunrunkoja, joista saa otettua hyvin tukea ja jotka ovat kosketuksesta hioutuneet aivan sileiksi pinnaltaan.
Tällä kertaa jatkamme oikeaa reittiä suoraan alas. Tällä reitillä onkin aivan lopussa isoja kivenlohkareita, joita pitkin pitää hyppiä ja laskeutua. Möhköä rupee tässä kohtaa jännittämään kovasti ja häntä on pakko nostaa syliin. Möhkö raukka on paskanjäykkänä, jokainen raaja sojottaen eri ilmansuuntaan, kun siirrämme häntä sylistä syliin. Onneksi saamme hänet turvallisesti laskettua alas. ❤ Varmaan osasyy näin kovaan jännitykseen alkaa olla väsymys, kun reissussa ollaan oltu varmasti lähemmäs viisi tuntia kokonaisuudessaan. Loppua lukuun ottamatta, mielestäni ihan hyvä reitti myös koiralle!
Kokonaismatkaksi vaellukselle tuli 3,9 kilometriä ja aikaa meillä vaeltamiseen kului hieman alle neljä tuntia, jonka lisäksi lounastaukoon kulunut aika. Tätä vaellusta on verrattu suosittuun Reinebringenin vaellukseen maisemien ja matkan osalta, mutta valitsisin Festvågtindin kyllä milloin vaan ennemmin kuin Reinebringenin. Vaihteleva maasto ja ihan oikea luonnonrauha olivat täällä paljon enemmän läsnä!
Ajallisesti, mutta ei niinkään matkallisesti, pitkän vaelluspäivän jälkeen olemme kaikki sen verran voipuneita, että päätämme palata mukavaan Lyngvaerin campingiin vielä toiseksi yöksi. Grillailemme upean päivällisen ja vierailen Jelmiinan kauneussalongissa, jossa pääsen hajanaisten kulmakarvojeni lisäksi eroon puolesta silmäluomestani. Ihana ilta mielettömän päivän päätteeksi! Onnellinen siitä, että Ville pystyi vaeltamaan meidän kanssa. 🙌
SIELUNRUOKAA 
Vastaa