Muutaman vuoden mielessä muhinut hiihtovaellus pääsi talvilomaviikolla toteutukseen, kun sain kaveriksi reissuun lähtemään kenenkäs muunkaan kuin äidin! 5 päivää hiihtoa ja täyshoitoa, kertakaikkisen upea reissu!
Saavuimme äidin kanssa Loma-Hossan majoituspaikkaan sunnuntai päivänä jo hyvissä ajoin ennen kaikkia muita. Majapaikan emäntä oli luvannut lämmittää meille saunaa ja pääsimme heti ensimmäisenä iltana myös avantoon. Ryhmässämme oli yhteensä 12 henkilöä ja oppaamme Pike. Ryhmä koostui kolmesta amerikkalaisesta, kuudesta saksalaisesta ja yhdestä britistä. Porukka osoittautui viikon varrella aivan mainioksi, vaikka minulla oli tietenkin omat epäilyni ja vähintäänkin halusin hiihtää koko viikon yksin enkä todellakaan kenenkään kanssa. 😅
1. päivä: Hossa
Ensimmäinen hiihtopäivä startattiin Loma-Hossan rannasta Aurinkoladulle. Hossanjärvellä kiertävä latu oli reilu 5 kilometriä pitkä, mutta hiihdimme sitä vain pari kilometriä, jonka jälkeen käännyimme reitiltä metsään. Keli oli plussan puolella ja järvelle noussut paikoin hieman vettä. Järvellä myös tuuli ajoittain melko voimakkaasti. Luisto oli onneksi hyvä, vaikka meninkin keulalla latua auki hiihtäen.
Metsässä Seipiniemen alueella latu jatkui melko tasaisena, mutta lumisade, joka sakeni hiljalleen, hidasti taas hieman menoa. Opas Pike laittoi ”Finnish Patrolin” eli minut ja äidin hiihtämään kärkeen ja neuvoi reittiä. Yksi latu oli auraamatta kokonaan, mutta lopulta soiteltuamme Pikelle päätettiin sinne kuitenkin mennä, sillä yhden takajoukoissa tulevan hiihtäjän selkä oli niin pahassa jamassa, että hän pelkäsi sekä ala- että ylämäkiä ja toinen reitti olisi ollut selvästi mäkisempi. Onneksi auraamaton pätkä ei ollut kovin pitkä ja vaihdoimme edessä hiihtäjää muutamaan kertaan.
Lounaspaikkamme oli Hossan kansallispuiston Luontokeskus noin kahdeksan kilometrin hiihdon kohdalla. Meille näytettiin videolta kivat infot alueen historiasta ja elämästä rajaseudulla. Lounaaksi oli hernekeittoa lihalla eli minulle erillinen kasviskeitto soijarouheella.
Pitkähkön tauon jälkeen lähdimme hiihtämään samaa reittiä takaisin majapaikkaamme. Paluumatka oli nopea ja lumisade lakkasi reissun loppupuolella. Meno järven jäällä oli pehmeää ja vetistä, mutta yllättävän sujuvaa.
Noin 14 kilometrin päiväreissun jälkeen oli mahdollisuus tehdä lyhyt ylimääräinen kierros, joka lähti aivan majatalomme vierestä. Vaihdoimme äitin kanssa nopeasti kuivat vaatteet, jätimme reput ja suuntasimme vielä lisälenkille. Kukkarokierros itsessään oli kyllä kerrottu reilu 5 kilometriä pitkä, mutta päästääkseen kierrokselle oli hiihdettävä pari kilometriä, eli lopulta lisälenkin mitta oli lähemmäs 10 kilometriä. Ehkä emme olisi sitä lähteneet hiihtämään, jos olisimme tienneet sen olevan niin pitkä.
Lisälenkkimme aikana paluumatkalla selkäkipuinen Brigette oli kaatunut ja loukannut selkäänsä vielä lisää. Hän lähti aviomiehensä kanssa lääkäriin. Onneksi he pystyivät ja päättivät jatkaa kuitenkin reissua kanssamme, mutta miehensä Suomeen ja hiihtämään houkutellut Brigette ei valitettavasti pystynyt enää loppureissusta ollenkaan hiihtämään.
Päivän hiihtosaldo oli lopulta 23,8 kilometriä. Hiihtoaika n. 3,5 tuntia. Matkaan lähdettiin klo 10 aamulla ja perillä olimme neljältä.
Suoraan hiihdon päälle pääsimmekin naisten avantosaunavuorolle. Oli mukavaa opastaa taas ulkomaalaisia avannon ja saunomisen saloihin! Myöhemmin viikolla uudeksi hiihtoidolikseni noussut 65-vuotias Jane Mainesta kertoi rakentavansa kotiinsa ulkosaunaa!
2. Päivä: Lintulampi, Martinselkonen
Toisen päivän aamuna keräsimme tavarat kasaan ja lähdimme minibussilla kohti vaelluksemme seuraavaa etappia. Noin 45 minuutin ajomatkan jälkeen olimme siirtyneet hieman etelämmäksi ja vielä astetta idemmäksi Martinselkosen Eräkeskukselle.
Heti perille päästyämme lähdimme hiihtämään. Keli oli lähellä nollaa, ehkä kuitenkin hieman miinuksella. Hiihtobaanaa teki lounaspaikalle edeltä ajava moottorikelkka. Paikoin latu oli hieman jäinen ja kokkareinen, mutta myöhemmin nevalla pehmeää suojalunta. Kuitenkin luisto oli eilistä parempi.
Alkumatkasta meidän perässä ollut saksalainen Rüdiger katosi peesistämme yhden kovan alamäen aikana ja olimme jo hetken melko huolissamme, mitä ihmettä tapahtui, kun häntä ei ruvennut kuulumaan. Myöhemmin selvisi, että hän kääntyi hiihtämään takaisin muiden luo, koska halusi laskea mäen uudelleen 😅 Rüdiger hiihteli lopulta lähes joka päivä innoissaan vähän ylimääräistä.
Osa mäistä melkein jokaisena päivänä oli hieman jännittäviä, sillä kapealle latu-uralla jarruttaminen on melkein mahdotonta. Oli pakko harjoittaa hiihtäjän kuoleman syntiä, eli jarruttaa sauvoja eteenpäin laittamalla, mutta usein sekään ei riittänyt. Äidin kanssa kaatuiltiin muutamat kerrat melkein joka päivä. Lounaspaikalla kuulimme, että jengiä oli kaatuillut ihan dominoina, kun jos joku edellä kaatuu etkä pysty jarruttamaan, niin ei auta kuin heittäytyä matalaksi itsekin. Onneksi ladun molemmin puolin riitti suhteellisen pehmeää lunta!
Keskellä Kainuun erämaata kiemurteleva latu oli mielestäni aivan ihana! Täällä tunnelma oli täysin eri kuin huolletuilla kansallispuiston baanoilla tai muilla mitä itse olen enimmäkseen hiihdellyt. Ei yhtäkään asumusta mailla halmeilla ja lähes koko päivä hiihdettiin yksin. Luonto vaihteli kauniista kangasmetsästä upeine naava-puineen laajoihin puuttomiin nevoihin ja lumen ja jään peittämiin järviin. Myös taivas selkeni tänään hieman ja melkeinpä näimme auringon! Kuitenkin myös lunta sateli välillä.
Lounaalle hiihdimme 10 kilometriä Suomen ja Venäjän välisen rajavyöhykkeen reunaa ja sen jälkeen sisämaahan kaartaen. Saavuimme taukopaikalle Lintulammelle puoli tuntia ennen viimeisiä. Odotin lounaalta eniten nuotiota! Moottorikelkkaoppaamme Kassu oli valmistellut meille tunnemallisen ringin nuotion ympärille, joka oli vuorattu porontaljoilla. Ruoaksi saimme hernekeittoa (taas).
Meillä oli repuissa äidin kanssa aina kuivat hiihtovaatteet loppupäiväksi sekä taukotakki. Lounaalla istuskeltiin sen verran kauan, että muuten olisi tullut kyllä kylmä. Lounaan jälkeen lenkki jatkui ja matkaa takaisin Eräkeskukselle oli noin seitsemän kilometriä. Siitä vain noin kilometri lopusta samaa reittiä kuin mistä aamulla lähdimme.
Päivän hiihtosaldo 17 kilometriä. Hiihtoaika n. 2,5 tuntia. Matkaan lähdettiin puoli 11 aamulla ja takaisin perillä olimme kolmelta. Vähän lyhyempi setti tänään eiliseen verrattuna ja lisäkilometreille ei ollut tarvetta. 😅
Illallisella saimme kuunnella mielettömän supernaisen amerikkalaisen Janen tarinoita hänen aiemmista pitkän matkan hiihdoista. Vuonna 2000 hän oli Suomessa hiihtämässä Rajalta Rajalle -hiihtoa eli Venäjän rajalta Ruotsin rajalle Suomen halki, jossa hiihtomatkat joka päivä ovat 45-80 kilometriä. Myös Wasaloppetissa hän on hiihtänyt, ensimmäisellä kerralla tosin ei maaliin saakka, sillä aikaraja tuli täyteen 12 kilometriä ennen maalia (kisamatka on 90 km). Janesta mallia!
3. Päivä: Särkänmaja, Martinselkonen
Kolmantena ja huhupuheiden mukaan tuskaisimpana päivänä, oli edessä viikon pisin hiihtolenkki: 24,5 km. Päivä oli oma henkilökohtainen suosikkini! 😅
Alkuviikosta oppineina porrastimme tänään hiihtämään lähdön niin, että hitaimmat lähtivät tasan yhdeksältä ja me viimeiset puoli kymmeneltä. Välissä lähti sekalainen sakki milloin kukakin. Oli mukava lähteä matkaan viimeisenä ja hiihdellä kaikessa rauhassa ensimmäiset kilometrit suht nopean saksalaispariskunnan perässä, jotka meidän normaalivauhtiin olivat ehkä kuitenkin hitusen hitaampia. Varmasti pitkälti leppoisan alun vuoksi pitkä päivä tuntui kokonaisuudessaan oikein mukavalta ja jopa helpolta!
Tänään näimme reitin varrella valtavasti eläinten jälkiä lumella: ilves, hirvi, riekko, jänis, orava, näätä, ahma ja poro. Valitettavasti lähimmäs eläintä pääsimme vain poron paskan muodossa.
Saimme melko lyhyen hiihdon jälkeen osan ensimmäisinä lähteneistä hiihtäjistä jo kiinni. Pidimme yhdessä taukoa karhujenbongauskopperoiden edessä. Muut olivat hieman huolissaan brittiläisestä Richardista, joka lähti matkaan yksin, sillä kukaan ei ollut nähnyt häntä ja välillä latu edessämme näytti ihan hiihtämättömältä. Vasta kahden tunnin hiihdon jälkeen saavutimme Richardin, noin puolisen tuntia ennen lounaspaikkaa. Hän oli täysissä sielun ja ruumiin voimissa ja nautti selkeästi huikeasta hiihtopäivästä! Edeltävä päivänä hän tuli taukopaikalle kuitenkin viimeisten mukana.
Lounaspaikassamme Särkänmajalla meitä vastassa odotti ei vain Kassu kokkailuineen ja valmiine tulineen, vaan myös kuuma autiotupa! Oli ihana päästä oikeasti lämpimään tupaan vaihtamaan kuivaa ylle ja odottelemaan jälkijoukkoa. Tänäänkin jouduimme lopulta odottelemaan noin puolisen tuntia viimeisiä, mutta se ei haitannut yhtään. Lounaspaikalle oli matkaa kunnioitettavat 17 kilometriä.
Latu oli paikoin haastava, epätasainen ja jäinen. Välillä oli vaikea löytää pitoa nousuihin, mutta onneksi niitä ei niin kamalasti ollutkaan. Maasto oli hyvin kumpuilevaa, joten suurin osa sekä ala- että ylämaista ei ollut hirveän pitkiä. Kuitenkin lounaalta lähtiessä saimme lasketella kunnolla alas ainakin parin kilometrin verran. Lounaan aikana myös taivas kirkastui yllättäen ihan täysin ja loppumatkan saimme nautiskella upeasta auringonpaisteesta ja tuulettomasta kelistä! Hiihtopäivä oli ehdoton kohokohtani reissulla!
Päivän hiihtosaldo 24,5 kilometriä. Hiihtoaika n. 3,5 tuntia. Matkaan lähdettiin puoli kymmeneltä ja perille päästiin 15:20. Kaatuiluja minulla ja äidillä yhteensä 5 kpl.
4. päivä: Siirtymähiihto Arolaan
Päivän hiihdolle lähdettiin Martinselkosesta taas porrastetusti, me viimeisessä aallossa. Edessä oli siirtymähiihto Arolaan, viimeisien öiden majapaikkaamme. Matkatavaramme kuljetettiin seuraavaan paikkaan taksilla, joten kevyesti päivärepulla saatiin taas hiihtää valmiiden lounaspatojen ääreen!
Latu oli tuttu tiistailta, toiselta hiihtopäivältä, kun lähdimme nousemaan itärajaa kohti pohjoista. Vasemmalle lähtevän vanhan reitin jälkeen jatkoimme kuitenkin edelleen ylöspäin päätyen lopulta Haatajanlammen laavulle lounastamaan noin 12 kilometrin hiihdon kohdalla.
Tämän päivän lounaspaikalla ei ollut minkäänlaista sisätilaa lämmittelyyn ja tuuli oli melko kova, joten laavulla odotellessa meinasi tulla hieman kylmä. Maukas lohikeitto onneksi lämmitti myös mieltä!
Syötyämme lähdimme kiireellä hiihtämään, jotta sormet ja varpaat saisi taas lämpimiksi. Laavulta oli matkaa Arolaan enää reilu kuusi kilometriä ja latu oli pääosin tasaista ja laskevaa. Vielä yhdet hienot kaatumiset saatiin päivään mutkittelevassa laskussa. Makasimme äidin kanssa ladun reunoilla, kun saksalaiset Gudrun ja Thorsten porhalsivat ohitsemme 😅 Moottorikelkalla vedetty erämaalatu on siitä hankala, että toisella suksella ei mahdu jarruttamaan mäissä juuri ollenkaan. Siinä sitä sitten mennään ja toivotaan, ettei oikein pahoja mutkia tule kun vauhti vain kiihtyy kiihtymistään.
Päivän hiihtosaldo Arolaan päästyämme oli 18,7 kilometriä. Hiihtoaika 2 tuntia 20 minuuttia. Matkaan lähdettiin taas puoli kymmeneltä ja perille pääsimme jo ennen kello kahta.
Arolassa meidät toivotti tervetulleeksi majatalon emäntä Helena, joka puhui mielettömän hyvää englantia kunnioitettavasta yli 70-vuoden iästään huolimatta. Myös sauna oli taas pian valmiina ja pääsimme hellimään kipeytyneitä lihaksiamme.
5. Päivä: Martinjoki, Arola
Viides ja viimeinen hiihtopäivä valkeni pilvisenä, juuri niin kuin koko viikko. Pieni toivon pilkahdus oli auringosta, mutta se pilkahdus ei toteutunut. Hiihtokeli ja erityisesti fiilis oli silti aivan mieletön tänään! Keli oli nollassa ja ehkä vähän plussalla, aukeilla paikoilla tuuli oli aika voimakas. Suksi luisti niin upeasti, että pystyi tasatyönnöllä tulla kevyesti pitkiä pätkiä!
Lähdettiin taas toisessa aallossa hiihtämään tänään puoli tuntia ensimmäisiä lähtijöitä jäljessä. Saksalainen Jaana veti letkaa ja peesissä oli ihan mielettömän helppo ja mukava tulla. Jaanan aviomies, Rüdiger kehitti reissulla uuden hauskan hiihtotyylin, jota opettelin hänen perässään. 😅
Vasta melko lähellä laavua ja lounaspaikkaa saavutimme muut, joten ajoitus meni sen puolesta aivan nappiin. Martinjoen laavulle saavuimme lähes yhtä aikaa ja päästiin heti syömään! Saksalainen Petra oli päättänyt hiihtää tämän päivän hiihdosta vain puolet ja oli tullut laavulle Kassun moottorikelkan kyydissä. Lounaalla oli herkullista linssikeittoa kookoskermalla. Kaikki olivat niin hyväntuulisia, mutta toki myös hieman haikealla fiiliksellä, kun viimeinen hiihtopätkä laavulta kotiin oli enää edessä.
Viimeiset 10 kilometriä hiihdimme hieman reippaampaa vauhtia tänään. Latukin oli taas hyvässä kunnossa, vaikka hiihdin pitkän pätkän ensimmäisenä moottorikelkan vetämää uraa. Hieman liian nopeasti metsästä pilkottikin jo Arolan tupa, helposti olisi vielä viitisen kilometriä hiihdellyt.
Päivän hiihtosaldo 21,5 kilometriä. Hiihtoaika 2 tuntia 40 minuuttia. Lähtö puoli kymmeneltä ja perillä puoli kahden aikoihin. Melkein tuli päivä ilman kaatumisia, mutta äitin oli kuitenkin pakko pyllähtää yhdessä laskussa. Kevyt maakosketus piti saada jokaiseen päivään!
Kannattiko lähteä?
Reissu oli kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut! Järjestelyt toimivat joka kohdassa moitteettomasti. Aina majataloon saapuessamme meitä oli odottamassa kahvit ja välipala. Ruokailut oli ajallaan, saunat valmiiksi lämmitetty ja äitin kanssa meillä oli oma huone koko reissun. Ladut oli huollettuna aina meitä varten, kun Kassu edessä hoiteli niitä lounaslaavulle mennessään. Reitti oli merkattu lipuin ja eksymään oli toki vaikea päästäkään, kun meitä varten vedetty latu kiemurteli koskemattomassa maastossa. Pike hiihti aina viimeisenä pitäen huolta kaikista.
Ennen reissua ehdin ajatella, että voi kamala kun tänne nyt on muitakin ihmisiä tulossa ja että en ainakaan halua kenenkään kanssa hiihtää ”väärään tahtiin”, mutta lopulta se olikin välillä aivan parasta reissussa. Vaikka oli mukava hiihdellä välillä kahdestaan äitin kanssa keskellä korpea, oli kaikki tyypit porukassa myös niin mukavia, että oli ilo pysähtyä yhdessä juomatauoille naureskelemaan ja huokailemaan miten kaunista ja mahtavaa meillä on! Joukossa oli huikeita persoonia ja joka päivä sai repeillä heidän vitseilleen!
Oppaidemme Piken ja Kassun tietämys paikallisesta luonnosta ja eläimistä oli vaikuttavaa ja pääsin oppimaan todella paljon uutta! Joka ilta Pike piti meille infon seuraavasta päivästä ja kertoi mitä erityispiirteitä sen päivän reitillä on ja mitä kannattaa tarkkailla. Erityisesti Arolan majatalon emäntä Helena kertoi vielä mahtavia tarinoita ja historiaa sota-ajalta sekä heidän yritystoiminnastaan karhujen parissa.
Kelitkään eivät olisi voineet paremmin osua kohdilleen! Olimme äitin kanssa jo Pyhän reissun aikana totutelleet ja varautuneet aivan kammottaviin pakkaskeleihin, mutta keli oli koko viikon nollan molemmin puolin ja hiihto kerrassaan nautinnollista. Nuotiolla istuskelu porukalla ei varmasti olisi onnistunut 20 asteen pakkasessa. Alun perin pilvinen viikko tarjosi meille jopa kahtena päivänä ihan aurinkoakin, se oli enemmän kuin uskallettiin toivoa! Ainoa harmitus itselleni oli ehkä maisemat, jotka toki olivat omalta osaltaan vaikuttavan karut, mutta myös hyvin yksitoikkoiset. Olisin myös kovasti mielelläni nähnyt vaikkapa ilveksen, ahman tai edes poron, mutta tällä kerralla oli tyytyminen jälkiin.
Majapaikkamme olivat aika perinteisiä suomalaisia majataloja, sellaisia leirikoulun tyyppisiä asumuksia, eivät mitenkään erityisen hienoja, mutta ajoivat asiansa. Vaatimattomin oli ensimmäinen paikka, niin itse varustelun kuin myös ruoan suhteen, mutta siitä taso onneksi hieman nousi. Reissu itsessään oli Upitrekin järjestämä ja kustansi 1140€ / hlö. Mielestämme se oli kyllä rahansa arvoinen!
Tottakai ennen vaellusta myös hieman jännitti miten peräkkäisinä päivinä jaksaa hiihtää suht pitkiä matkoja, mutta sopivalla matkavauhdilla ja pitkällä lounastauolla jaksoi kyllä super hyvin! Myöskään äitillä ei ollut mitään ongelmia ja hän on kyllä todellinen supermamma! Kokonaismatkaksi viiden päivän mittaiselle vaellukselle tuli 105,7 km. Onneksi hiihdettiin ekana päivänä se 10 km lisälenkki, muuten olisi jäänyt alle sadan! 😅
Oli super hienoa tutustua itärajan seutuun ja ihmisiin. Kuulla alueen historiasta, sodasta ja karhuretkistä. Oppia lisää luonnosta ja eläimistä. Tutustua uusiin ihmisiin ja tutustuttaa heitä suomalaisiin juttuihin, joista riitti heille ihmeteltävää. Löysin ryhmästä monta ihmisvihaajaystävääni, jotka haluavat lomaltaan rauhaa ja hiljaisuutta ja jotka kammoksuvat ihmismassoja. Sai olla sosiaalinen halutessaan, mutta myös vetäytyä omiin oloihin. Kylläpä ois kiva lähteä toistekin!
SIELUNRUOKAA 
Jätä kommentti