Viimeisenä päivänämme Kolilla suuntaamme vielä ennen lähtöä Kolin Pirunkirkon lohkareluolaan, hieman kauemmaksi etelään Kolin keskustasta. Ajatuksenamme oli yhdistää se ennallistajan polun kiertämiseen, mutta sää oli sateinen, joten päätämme tällä kertaa käydä vain nopeasti tsekkaamassa luolan.
Pirunkirkon parkkipaikalta on vain lyhyt laskeutuminen luolan suulle. Portaat tänne ovat reikäiset metalliportaat, joita koirakaverit eivät tunnetusti arvosta. Portaiden vieressä kulkee kuitenkin polku, jota pääsemme laskeutumaan. Jälkiviisaana, en kyllä ottaisi tänne koiraa. Varsinkaan jos paikalla on muitakin retkeilijöitä, joita nyt sateen vuoksi ei ole.
Pirunkirkkoon liittyy paljon kansantaruja noituudesta lähtien ja täällä on käynyt inspiroitumassa myös monia taiteilijoita. Eero Järnefeltin runo löytyy kopioituna myös kirkon seinästä, joskin se näkyy tätä nykyä melko huonosti. Koko Kolin alue ja sen maisema on toiminut inspiraationa monille taitelijoille maalaajista runoilijoihin.
Luolan suulla ihmettelemme hieman, että tämäkö se kirkko nyt on, kun sisäänkäynti näyttää niin pieneltä. Vielä sisään ryömittyämme meillä kestää hetken tajuta, että kirkko jatkuu mutkan jälkeen vielä reilustikin eteenpäin! Kolin Pirunkirkko on itseasiassa 34 metriä pitkä ja jopa 7 metriä korkea.
Näin koleisena ja sateisena päivänä luola on oikeastaan melko pelottava. Asiaa ei helpota kitisevä ja pelosta tai märästä tärisevä koira, joka yrittää tasaisin väliajoin karata takaisin. Kuumottavaa myös ajatella, että kyllähän tällainen luola voi vaikka jossain kohtaa sortua.
Nopea ja mielenkiintoinen nähtävyys, mutta ehdottomasti yhdistäisin ennallistajan polun kiertämiseen ja pieneen retkeilyyn!
Kolin kansallispuisto
Pirunkirkko oli helatorstain viikonloppuun ajoittuneen Kolin vierailumme neljäs ja viimeinen kohde. Aiemmat reitit siis: Huippujen kierros, Mäkrä ja Ryläys. Paljon jäi vielä nähtävää Kolilla ja reittejä koluamatta, sillä niitä täällä kyllä riittää. Lueskelimme Kolin keitaan majapaikassamme ihanaa Kolin kansallispuistosta kertovaa kirjaa, jossa oli useampien runoilijoiden kauniita luontoaiheisia runoja. Kolin maisemien kauneutta kykenemättömänä itse sanoittamaan, lainaankin tähän loppuun Eino Leinon koskettavaa runoa luonnon upeudesta ja sen ihmettelyn tai’asta.
Mä metsän polkuja kuljen
kesä-illalla aatteissain
ja riemusta rintani paisuu
ja ma laulelen, laulelen vain.
Tuoll´ lehdossa vaaran alla
oli outoa äskettäin,
niin vienoa, ihmeellistä
all´ lehvien vehreäin.
Minä miekkonen vain sen tiedän,
minä vain sekä muuan muu
ja lehdon lempivä kerttu
ja tuoksuva tuomipuu.
SIELUNRUOKAA 
Vastaa