Rytenin vaelluksen ja suloisen Å-kylän jälkeen teimme vielä yhden vaelluksen Lofooteilla. Reinebringenin portaat ja ihmispaljous, eivät todellakaan olleet suosikkini tällä reissulla vaikka olivathan ne maisemat taas aivan mielettömät. Viikonloppu kului muilta osin pitkälti paluumatkaa taitettaessa.
Day 7. Lauantai 16.7.2022. Heräilimme Moskenes-campingissa tällä kertaa oikeasti hieman varhain, mikä miellytti erityisesti viime yön kalastajia Villeä ja Jesseä. Olimme aloittelemassa vaellusta jo ennen kello yhtätoista, joka on meille poikkeuksellisen varhain.
Reinebringen, 448m – 1800 porrasta
Reinebringen-vaellus sijaitsee Reinen-kylän läheisyydessä, jonne saamme asuntoautomme parkkiin yhdelle maksulliselle parkkipaikalle. Parkki neljäksi tunniksi maksaa 200 kruunua. Ainakin yksi ilmainen pieni parkkipaikka sijaitsee myös hieman lähempänä vuorta tien vieressä, mutta se on aivan täynnä.
Parkkipaikalta kävelemme Reinebringenin lähtöpaikkaan reilun kilometrin verran tienviertä ja kävelytietä pitkin. Vaelluksen lähtöpaikka on etelästä tultaessa aivan yhden tunnelin suuaukon yläpuolella ja muistaakseni tässä kohtaa on myös joku kyltti autotien vieressä.
Reinebringenin reitti on jo kauan ollut yksi Lofoottien suosituimmista, mutta jyrkkyytensä vuoksi se on ollut myös haastava ja jopa vaarallinen. Sen vuoksi huipulle johtavatkin vuonna 2021 avatut jykevät, kiviset portaat ja siitä on täten tullut vieläkin suositumpi helpomman saavutettavuutensa vuoksi.
Älä silti harhaudu uskomaan, että vaellus olisi helppo. Portaiden askelmat ovat isoja ja hommassa tulee hieman viileämmälläkin kelillä ihan järkyttävä hiki! Monissa kohdissa portaisiin ei mahdu hirveän hyvin kaksi ihmistä rinnakkain, joten ohittaessa pitää aina olla tarkkana. Ja tietenkin, koko matka ollaan jyrkässä, lähes puuttomassa vuoren rinteessä. Kerrottakaan, että meidän tiimin urheilijat vetivät ylös asti pysähtymättä kertaakaan noin 20 minuutissa! Meidän tavan tallaajien hikoilu huipulle saakka, pelkkien portaiden osalta, kesti hieman alle tunnin.
Reinebringenin huippu on 448 metrin korkeudessa ja virallisten kirjoitusten mukaan sinne johtavien portaiden lukumäärä on 1600 porrasta. Jo ylös kavutessamme mietimme, että portaita on kyllä reippaasti enemmän ja alas laskeutuessa Jesse sitten laski kaikki portaat ja pääsi lukuun 1800. Aivan ylin huippu on portaaton.
Portaiden kapuaminen on tylsää ja puuduttavaa. Vaelluksilla on yleisesti parasta vaihtuvien maisemien seuraaminen ja tietenkin seuran kanssa keskustelu ja tässä et pysty oikein tekemään kumpaakaan. Jokaisen askelman kanssa pitää olla tarkkana ja puuskutuksen lomassa ei tee mieli keskustellakaan jonomuodostelmassa.
Kun kerrankin olemme ajoissa liikkeellä, ruuhka huipulla on melkoinen. Kaikenlaista tallaajaa farkuissa ja valkoisissa pellavahousuissa löytyy ylhäältä vaikka huippu on käytännössä pelkkää mutaa. Jos kohteesta haluaa oikeasti nauttia ja varsinkin jos on sesonkiaikaan liikkeellä, kannattaa tänne ehdottomasti tulla ihan aamuvarhain tai iltamyöhään.
Ylös päästessämme näkymä on pilvinen ja harmaa. Rupeamme taas tekemään lounasta, vaikka itselläni ei ehtinyt aamupalan jälkeen oikeastaan tulla edes nälkä. Onneksi jäämme huipulle taas hieman pidemmäksi aikaa, sillä maisema kirkastuu ja saamme onneksemme nauttia aivan upeasta näkymästä, ei niin miellyttävän kapuamisen palkinnoksi. Kokkaillessamme ja sään parantuessa vuoren huippu alkaa olla ihan täynnä ihmisiä ja portaissakin on paluumatkalla ruuhkaa.
Jo ylöspäin mentäessä mietin, että taisi olla vähän tyhmä veto ottaa Möhkö mukaan tälle huiputukselle. Portaiden ylösnousu onnistuu koiralta ongelmitta, mutta jos se on itsestä puuduttavaa, niin kyllä varmasti Möhköstäkin. Pohdin, että jos alaspäin tullessa Möhkön täytyy ”pomppia” portaat alas ja joka kerta tulee tärähdys etujalkoihin ja olkiin, niin kuinkahan vanhat vaivat palaavat… Onneksi suurimman osan paluumatkasta Möhkö pystyy astella portaita normaalisti. Kovin pientä koiraa en ainakaan suosittele turhaan Reinebringenille tuomaan ja taas isompien kanssa portaat käyvät äkkiä ahtaaksi. Omasta mielestäni siis ei koiran (eikä ehkä ihmisenkään 😁) vaellus.
Parkkipaikalta Reinebringenin huipulle ja takaisin matkaa kertyi 4,8 kilometriä. Aikaa kului 2 tuntia 45 min + lounastauko. Maksimisyke oli 163 😅 Nousumetrejä Polarin-kellon mukaan 475 m.
Vaelluksen jälkeen aloitimme paluumatkan Kilpisjärven kautta kotiin. Pysähdyimme Svolvaerissä syömässä burgerit, pikapesulla järvessä ja lopulta löydettiin meille sopiva puskaparkki yöksi. Täältä löytyi vessat ja juuri muuta ei tarvittu. Paikalta lähtee myös joitain luontopolkuja.
Ajomatkaa kertyi n. 270 kilometriä ja aikaa siihen kului kuutisen tuntia.
Day 8. Sunnuntaina 17.7.2022. Sunnuntaipäivä oli kokonaisuudessaan matkustuspäivä. Jatkoimme Lofoottien alkupäästä Kilpisjärvelle 270 km pitkän pätkän, johon aikaa kului sellaiset 5,5 tuntia. Möhköllä alkoi olla jaksaminen autoelämään lopulta aika vähissä ja otettiin sitä välillä penkille, kun kuoppaisella tiellä tuli häkissä paniikki. Matkalla pysähdeltiin keittelemään vielä omia eväslounaita.
Kilpisjärvellä majoituttiin Tundrea Campingissa, jossa yö asuntoautolle maksoi 37 euroa. Täällä yövyttiin myös Villen kanssa meidän ekalla pohjoisen road tripillä 2020. Oli ihana päästä reissun ainoaan saunaan! Illalla juhlittiin mutakakun ja skumpan merkeissä myös ihanan avioparimme Erikan ja Jessen 1-vuotishääpäivää ❤
Kesän 2022 road trip jatkui vielä upealla Saana-vaelluksella seuraavana päivänä!
SIELUNRUOKAA 
Vastaa