Kategoria: Kansallispuistot
-
Koloveden kansallispuisto

Koloveden kansallispuisto on vesistöstään ja kallioistaan tunnettu ja jalan kuljettavia reittejä on täällä vain vähän. Valitsemme sen ainoan, jolle pääsee kuivin jaloin, eli Nahkiaissalon ympyräreitin ja kokkailemme Lohilahden laavulla.
-
Juhannus Nuuksiossa

Vuoden 2022 juhannuksesta vietettiin yksi yö telttaillen ja patikoiden Nuuksion kansallispuistossa. Nuuksio on meille pääkaupunkiseutulaisille erittäin vaivattomasti saavutettavissa oleva kansallispuisto ja valitettavasti sillä on omat lieveilmiönsä, erityisesti juhannuksena. Onneksi sää suosi ja ruoka maittoi!
-
Pirunkirkko – Kolin Kansallispuisto

Viimeisenä päivänämme Kolilla suuntaamme vielä ennen lähtöä Kolin Pirunkirkon lohkareluolaan, hieman kauemmaksi etelään Kolin keskustasta. Ajatuksenamme oli yhdistää se ennallistajan polun kiertämiseen, mutta sää oli sateinen, joten päätämme tällä kertaa käydä vain nopeasti tsekkaamassa luolan. Pirunkirkon parkkipaikalta on vain lyhyt laskeutuminen luolan suulle. Portaat tänne ovat reikäiset metalliportaat, joita koirakaverit eivät tunnetusti arvosta. Portaiden vieressä…
-
Ryläys – Kolin Kansallispuisto

Kolin kansallispuistossa Mäkrän vaelluksella tutustuimme mukavaan paikalliseen mökkiläiseen, joka on vaeltanut Kolilla ristiin rastiin 15 vuoden ajan. Hän suositteli meille Ryläystä ja sieltä löytyvää kiviputousta. Kohde valikoitui meille lopulta siksi, että sieltä löytyy kota, jota mökkiläinen kehui hienoksi ja jossa pääsisimme vihdoin testaamaan halsteria nuotiolla! Ryläs on reilun viiden kilometrin ja parin tunnin kestoinen hiljainen…
-
Tarhapuron vesiputous ja Mäkrä – Kolin Kansallispuisto

Kolin kansallispuiston Mäkrävaara valikoitui toiseksi kohteeksemme yksinkertaisesti, koska sen varrella on vesiputous. ”Jos on mahdollista nähdä vesiputous, niin sehän on nähtävä” – vanha Balin kävijän sananlasku. Haastavaa Mäkrän kiertoa emme kokonaisuudessaan kierrä, mutta vaara toki huiputetaan suhteellisen tuskallisen kipuamisen päätteeksi. Itse 6,6 km vaellukseen kuluu aikaa n. 3 tuntia ja lisäksi evästämme huipulla reilun puolituntisen.…
-
Huippujen kierros – Kolin kansallispuisto

Kolin päiväreitit sykähdyttävät monipuolisuudellaan ja käsittämättömillä maisemillaan. Hiljaiseen luonnon rauhasta nauttimiseen helppo Huippujen kierros ei ehkä ole se parhain vaihtoehto, mutta upean kansallismaiseman ihastelu on melkein pakko tehdä kun Kolin kansallispuistoon pääsee. Kolin kansallispuistossa vierailu on ollut pitkään haaveissa sen sykähdyttävien maisemien, upeiden vaarojen ja sinisenä hohtavan Pielisen vuoksi ja myös siksi, että Itä-Suomi on…
-
Liesjärven kansallispuisto – yö laavussa!

Ystäväni Aliisan innoittamana lähdimme vielä syksyiselle retkelle Liesjärven kansallispuistoon, vaikka retkeilyvarustukseni ovat pelkästään kesän lämpötiloihin soveltuvia. Nautittiin luonnon antimista sienestyksen ja marjastuksen merkeissä, sekä saatiin molemmat kokea ensimmäistä kertaa yö laavussa! Upean kansallispuiston maisemia kävimme ihastelemassa Peukaloisen polulla sekä Kyynäränharjulla. Liesjärven kansallispuisto sijaitsee pääosin Tammelassa, Kanta-Hämeessä. Ajomatka Vantaalta kohteeseen kesti vain hieman reilun tunnin, matka…
-
Katikankanjoni – Kauhaneva-Pohjankangas kansallispuisto

Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston laitamilla sijaitseva Katikankanjoni on monipuolinen ja vaikuttava päiväretkikohde Kauhajoella, Etelä-Pohjanmaalla. Reitti on hieman reilu 2 kilometriä pitkä ja se seuraa mutkittelevaa puroa kanjonin pohjassa. Kanjonin seinämät ovat jyrkät ja korkeat, ja niitä kivutaan ylös ja alas, mikä tekee reitistä vaativan. Olen käynyt ensimmäisen kerran Katikankanjonilla heinäkuussa 2019 ja nyt toista kertaa aikalailla tasan…
